Kuva: Suomalaisia melojia Helsingin olympialaisissa. Kuvalähde: Urheilumuseo.

Kesällä 1952 Helsinki oli koko urheilevan maailman keskipisteenä. Hartaasti odotetusta olympiaisännyydestä oli tullut totta, ja ilmassa väreili niin kilpailijoiden kuin kisajärjestäjien jännitys.

Kaikkiaan 4 925 urheilijaa 69 eri maasta oli valmiina kilpailemaan olympian hengessä.

Suomalaisurheilijat saavuttivat kotikisoissa yhteensä 22 mitalia: 6 kultaa, 3 hopeaa ja 13 pronssia. Urheilullisesti kisat olivat Suomelle pienoinen pettymys – etenkin, kun yleisurheilusta jäi käteen vain Toivo Hyytiäisen pronssimitali keihäänheitossa. 

Innokas suomalaisyleisö sai onneksi balsamia haavoille Tšekkoslovakian Emil Zátopekista, joka juoksi kultaa 5 000 ja 10 000 metrillä sekä maratonilla. Suomalaiset ristivät juoksijalahjakkuuden Satu-Pekaksi ja kannustivat häntä kuin omaansa.

Melonta piti maailmankartalla

Suomi on aikanaan juostu maailmankartalle, mutta Helsingissä melonnasta tuli maamme paras mitalilaji; yhteensä neljä kultaa, yksi hopea ja yksi pronssi. Sylvi Saimon voittama kajakkiyksiköiden 500 metrin kultamitali oli ensimmäinen suomalaisnaisen olympiakulta kesäkisoissa.

Laatokan rannoilla varttuneen ja evakkona Hämeenlinnaan kotiutuneen Saimon urheilu-uraa leimasivat sota ja jälleenrakennus. Vasta 37-vuotiaana olympiavoittoon yltäneen Saimon menestys perustui raskaissa pelto- ja metsätöissä hankittuun raakaan voimaan.

Melojien lisäksi olympiakultaan ylsivät lisäksi Kelpo Gröndahl kreikkalais-roomalaisessa painissa sekä Pentti Hämäläinen nyrkkeilyssä.

Suuria tunteita ja draaman kaaria

Kääpiösarjan kultaa kotikehässä otellut Pentti Hämäläinen sai aikaan yhden kisojen liikuttavimmista hetkistä, kun tuore olympiavoittaja ojensi palkintoruusut suurimmalle kannustajalleen, äidillensä. Sotaleskeksi jäänyt äiti oli elättänyt kuutta alaikäistä poikaansa kovalla ruumiillisella työllä läpi sotavuosien. Siinä halauksessa purkautui valtavasti tunteita.

Draama koettiin myös Malmin ampumaradalla heinäkuun 29. päivänä. Jännitys leijui ilmassa, ja radiossa ehdittiin jo soittaa Porilaistenmarssi Vilho Ylösen pienoiskiväärin olympiakullan kunniaksi. Sitten kohtalo puuttui peliin. Uusittujen kilpailusääntöjen myötä tuloslaskenta ei ollutkaan kaikille selvä. Taulujen tarkistus kesti piinaavan tunnin, kunnes tieto hiljensi katsomon: Ylösen oli tyytyminen hopeamitaliin.