Kuvassa tuotteet Mestareiden mitali, Jääkiekon vuosikymmenet -kokoelman mitaleita sekä Ensimmäinen olympiakulta -mitali sekä Leijonan jälki -kultaharkko

Näin loppuvuodesta on hyvä hetki muistella kulunutta kiekkovuotta 2022. Vaikka odotukset olivat korkealla, Leijonat ylitti kaikki unelmat: historiallinen olympiakulta ja perään vielä maailmanmestaruus MM-kotikisoissa. Käsi pystyyn, olisitko uskonut tuplakultaan?

Vuosi ei alkanut parhaissa merkeissä. Nuorten MM-kisat Kanadassa keskeytettiin lukuisten koronavirustartuntojen takia ja pettyneet pelaajat joutuivat palaamaan kotiin. Vielä Pekingin olympialaisissa elettiin tiukassa kuplassa ja pelko koronatilanteen voimistumisesta leijui ilmassa MM-kotikisojen lähestyessä.

Leijonat lähti Pekingin olympiaturnaukseen yhtenä ennakkosuosikeista. Odotukset olivat korkealla niin pelaajilla, valmennusjohdolla kuin kannattajilla. Eikä Jukka Jalosen luotsaama leijonamiehistö pettänyt. Piirun tarkasti omaa valmennusstrategiaa, ”meidän peliä”, noudattanut joukkue ei hävinnyt turnauksessa otteluakaan. Ratkaisijoita löytyi eri ketjuista: nelossentteri Hannes Björninen ratkaisi olympiafinaalin ja ykkösketjun Sakari Manninen välierän.

Leijonat teki historiaa

Kello kuusi Suomen aikaa alkanut olympiafinaali herätti ensimmäistä olympiakultaa janoavat kiekkofanit. Nälkäinen leijonamiehistö noudatti kuuliaisesti yhteistä pelitapaa ja kesti valtavat paineet. Kultaa haluttiin ja sitä myös saatiin. Historiallinen olympiavoitto oli koko yhtenäisen joukkueen, koko suomalaisen jääkiekon voitto.

Numerot 2‒1 ja päivämäärä 20.02.2022 on kirjoitettu ikuisesti suomalaisen urheilun historiankirjoihin.

Pekingin olympialaisissa voitetulla olympiakullalla on suuri merkitys paitsi jääkiekolle, myös koko suomalaiselle urheilulle, sillä kyseessä on ensimmäinen joukkuelajien olympiavoitto. Sen todellinen arvo mitataan vuosien päästä.

Neljäs maailmanmestaruus kotiyleisön edessä

Hyvä että ehdimme toipua olympiakullan tuomasta hurmoksesta, niin oli jo aika jokakeväisen MM-kisakarnevaalin. Tänä vuonna lätkäkansaa hemmoteltiin yhdeksättä kertaa kotikisojen merkeissä.

Leijonat pelasi kaikki ottelunsa Tampereen uudella areenalla – ja millä tyylillä – sitä saatiin ihailla niin paikan päällä kuin kisakatsomoissa ympäri Suomen.

Kotikisojen mitaliton kirous murtui vihdoin vakuuttavasti, kun Leijonat voitti neljännen maailmanmestaruuden kotiyleisön edessä. Maammelaulun soidessa torijuhlat Tampereella ja Helsingissä olivat jo täydessä käynnissä.

Kaikkien aikojen kiekkokevät 2022 sai satumaisen päätöksen, kun Leijonat voitti ensimmäisen olympiakullan jälkeen vielä maailmanmestaruuden MM-kotikisoissa.

MM-kulta nosti Suomen joukkueen kapteenin, Valtteri Filppulan ensimmäisenä suomalaisena jääkiekon Kolmen kullan klubiin. Pitkän NHL-uran tehnyt Etelä-Vantaan Urheilijoiden kasvatti on voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden, olympiakullan ja Stanley Cupin.

Jääkiekko on suosittu aihe myös keräilytuotteissa. Yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa toteutettujen keräilytuotteiden myötä historialliset merkkipaalut, voitot ja pettymykset säilyvät muistoissa vielä tulevillekin sukupolville!