Itsenäinen Suomi 100 vuotta

Juhlavuotta 2017 kunnioittavan erikoiseuron mosaiikkimainen kuva-aihe on peräisin Simon Örnbergin suunnittelemasta 100-vuotisjuhlarahasta. Pienistä pisteistä muodostuu tarkkaan katsottuna Suomen kartta. Suunnittelijan lähtökohtana oli hyvän tarinan kertominen:

”Juhlavuoden teema on Yhdessä ja pidin sitä kiinnostavana aiheena. Mietin, mitä juhlaraha voisi meistä suomalaisista kertoa. Rajat piirretään yleensä suljettuna viivana. Halusin kuvastaa avoimuutta ja verkostoitumista ympäröivään maailmaan piirtämällä avoimemmat rajat.”

Tiesitkö: Itsenäinen Suomi 100 vuotta -erikoiseuron suunnittelija on koulutukseltaan teollinen muotoilija.

Erikoiseurojen suosio on kasvanut keräilijöiden keskuudessa vuosi vuodelta. Erikoiseuroja on yhä vaikeamapi saada haltuunsa etenkin käyttämättöminä ja ulkoasultaan virheettöminä.

Kun tilaat erikoiseuron etuhintaan 2 euroa 2 eurolla + toimituskulut 4,95 euroa, pääset samalla mukaan uuteen Kansainväliset erikoiseurot -kokoelmaan. Kokoelmaan on valittu yksi kiinnostava erikoiseuro jokaisesta euromaasta. Katso lisätiedot ja tilaa viivyttelemättä!

Tekniset tiedot
Nimellisarvo:
2 €
Metalli:
CuNi25, CuZn20Ni5/Ni/CuZn20Ni5
Halkaisija:
25,75 mm
Paino:
8,5 g
Laatu:
unc (käyttämätön)
Lyöntivuosi:
2017
Lyöntimaa:
Suomi
Lyöntimäärä:
2 489 000 (unc)

Kansainväliset erikoiseurot -kokoelma

Tilatessasi Itsenäinen Suomi 100 vuotta -erikoiseuron pääset samalla mukaan uutuus kokoelmaan Kansainväliset erikoiseurot. Se sisältää valmiiksi valittuja kiinnostavia erikoiseuroja jokaisesta euromaasta. Takaamme sinulle täydellisen kokoelman – saat kuitenkin jatkaa keräilyä juuri niin kauan kuin itse haluat!

Jatkolähetykset sisältävät kaksi erikoiseuroa oheismateriaaleineen pääsääntöisesti yhteishintaan 22 euroa (+ toimituskulut 4,95 euroa). Lähetykset tulevat kätevästi suoraan kotiisi noin kolmen viikon välein. Huomaa: Pienoisvaltioiden (Andorra, Monaco, San Marino, Vatikaanivaltio) lyöntimäärät ovat poikkeuksellisen pieniä, mikä vaikuttaa myös hintatasoon.

Tilaajalahjana saat näyttävän Kansainväliset erikoiseurot -keräilykansion, josta löydät paikan jokaiselle euromaalle.

Jatkat keräilemistä joustavasti sinulle sopivan ajan. Kaikilla lähetyksillämme on myös täysi 14 päivän palautusoikeus.

Tilaa heti ja varmista itsellesi kysytty erikoiseuro!