HYÖDYNNÄ ETUSI:
Suomen ensimmäinen 10 markan kultaraha

Sait kassaholvistamme 80 euron arvoisen etusetelin, jonka voit käyttää suomalaiseen kultakanta-ajan klassikkoon. Tämä 10 markan kultaraha on yksi historiamme upeimmista rahoista ja hyvin suosittu keräilijöiden keskuudessa. Ensimmäiset kultamarkat julkaistiin suuriruhtinaskunnan aikaan, jolloin itsenäinen Suomi oli pelkkä kaukainen haave.

Kukaan ei tarkalleen tiedä, miten paljon näitä yli 100 vuotta vanhoja kultamarkkoja on säilynyt meidän päiviimme saakka, sillä niitä on sulatettu ja hyödynnetty esimerkiksi kultasepänammatissa. Yksi niistä on nyt ulottuvillasi – vieläpä tutustumishintaan!

  • Suomalainen klassikko: 10 markan kultaraha
  • Kultapitoisuus peräti 90 %
  • Asiantuntijoiden tarkastama laadukas keräilykappale
  • Lyöty vuosien 1878–1913 aikana
  • Osa Kultakanta Suomessa -kokoelmaa

Hinta etusetelin kanssa vain 399 euroa (norm. 479 euroa, maksamme myös toimituskulut puolestasi – säästät siis yli 80 euroa!)

Kultainen 10 markkaa julkaistiin vuonna 1878 yhdessä 20 markan rahan kanssa – ne olivat kaikkien aikojen ensimmäiset Suomen kultarahat. Vaikka vain harvoilla suomalaisilla oli tuolloin mahdollisuus hankkia oma kultamarkka, ne olivat silti suuri ylpeyden aihe: toivathan ne Venäjän vallan alla elänyttä Suomen suuriruhtinaskuntaa esiin omana erillisenä alueena.

Kultakanta Suomessa

Kultaisen 10 markan myötä pääset mukaan loistokkaaseen lyhytkokoelmaan, joka sisältää kaksi Suomen kultamarkkaa sekä kaksi Suomessakin liikkunutta Venäjän kultaruplaa. Nopeasti kerättävä kokoelma on todellinen kultakeräilijän unelma: saat neljä ikonista kultarahaa ja upeat keräilyedut!

  • Neljä Suomessa tunnettua kultarahaa yli 100 vuoden takaa
  • Aitoa 90 % kultaa
  • Laadukkaat keräilykappaleet
  • LAHJAKSI kultarahoille oikeanlaiset puitteet tarjoava puinen keräilykotelo (lähetetään 2. lähetyksen jälkeen)
  • LAHJAKSI elegantti sulkakynä vaihdettavalla terällä (3. lähetys)
  • LAHJAKSI mustepullo (3. lähetys)
  • LAHJAKSI Suomen rahahistoriasta kertova kirjanen (3. lähetys)
  • LAHJAKSI pieni pullo, joka sisältää aitoja 24 karaatin kultahiutaleita (3. lähetys)

Kokoelma sisältää molemmat Suomen ensimmäiset kultamarkat (10 ja 20 markkaa) sekä kaksi Venäjän kultaruplaa (5 ja 10 ruplaa), joita liikkui myös täällä suuriruhtinaskunnan puolella. Suomen rahoja komistaa Suomen leijona ja Venäjän kaksoiskotka, Venäjän rahoihin on puolestaan ikuistettu kaksoiskotka sekä viimeinen Suomea hallinnut keisari, Nikolai II.

Tekniset tiedot
Nimellisarvo:
10 markkaa
Lyöntivuodet:
1878-1913
Kultapitoisuus:
90,0 %
Halkaisija:
18,9 mm
Paino:
3,226 g
Valmistaja:
Suomen Rahapaja

Helppoa ja huoletonta keräämistä

Tilaamalla kultamarkan pääset mukaan Kultakanta Suomessa -kokoelmaan, jonka neljä kultarahaa ovat täynnä historiaa ja mennyttä kultakanta-ajan eleganssia. Samalla varmistat itsellesi hienot lahjat: keräilykotelon, sulkakynän, mustepullon, Suomen rahahistoriasta kertovan kirjasen ja aidot 24 karaatin kultahiutaleet.

Jatkossa saat kokoelman kultarahoja yhden kerrallaan noin kuukauden välein. Rahojen hinnat vaihtelevat saatavuuden mukaan (maksamme toimituskulut puolestasi). Kokoelman kerääminen on helppoa ja nopeaa: jokaisella lähetyksellä on täydellinen 14 päivän palautusoikeus ja jatkat keräämistä niin kauan kuin itse haluat.