Linnuntietä Venäjän rajalle oli vain kaksi kilometriä. Tätini ehti työskennellä vajaa kaksi viikkoa , kun yhteisten kertausharjoitusten YH:n aika niilläkin perukoilla tuntui. Muutamat oppilaat vanhempineen olivat lähteneet turvallisemmille seuduille ja jonkin ajan kuluttua naisopettajatkin saivat kehoituksen lottatöihin Uomaalle, Käsnäselästä 10 km päähän. He kuljettivat muonaa YH-miehille.
Tätini joutui henkilötodistuksensa vuoksi käymään Salmin kirkolla. Hälytävät uutiset Euroopan tapahtumista kahlitsivat ajatukset. Ihmiset näyttivät varovaisilta, pelokkailta, jopa huomiota herättävän tarkkaavaisilta. Aavistus laukesi marraskuun viimeisen päivän aamuna 1939.
Miehet seisoivat parijonossa, hiljaisina. Oli tuntolevyjen jako. Sota oli syttynyt. Tätini kävi viimeisen kerran kodissaan Käsnäselässä marraskuun alussa. Se oli jo silloin sotamiesten asuttama. Tätini halusi lähettää vanhan perintökirstunsa takaisin Kalajoelle.
Viimeisessä evakkoja kuljettavassa autossa lotatkin saivat lähteä, reput selässä. Tätini sanoikin:"Kaltaiseni käypäläinen oli kokonaan eri asia kuin perheenäiti, joka lapsijoukkonsa kanssa jätti kotinsa, synnyin- ja kotiseutunsa , kirkkonsa ja omaistensa haudat." Evakkojunat olivat täydet, kulkivat hiljalleen ja pysähtelivät ilmahälytysten aikana. Ihmiset joutuivat menemään monta kertaa metsiin suojaan.
Itsenäisyyspäivän aikaan tätini pääsi käymään kotonaan Kalajoella. Joulun jälkeen tätini muutti Jalasjärvelle , missä hän työskenteli siirtoväen toimistossa. Vilkkaat, avomieliset karjalaiset tulivat Siirtoväen Huoltoon niin iloineen kuin murheineen. Tätini kertoi:"Kanssasisarten iloon on kuitenkin helppo yhtyä, mutta murheessa on sanomattoman vaikea saada toinen vakuuttuneeksi osanotosta. Mitä sanoa äidille, jolta oli kaatunut aikaisemmin kolme poikaa ja vielä oli kerrottavana asevelvollisuusiässä olevan neljännen pojan kaatumisesta.-"Mikä murheen määrä äidin oli kestettävä? "usein syvältä sisimmästä nousi huokaus Kaikkitietävä, Kaikkivaltias Jumala älä hylkää kansaamme."
Jatkosodan aikana tätini työskenteli jälleen opettajana. Lottatyö vei osan ajasta. Risteen viljavaraston tornissa oli ilmavalvonta-asema. Valvonta, joka tätini kohdalta oli yötyötä, hoidettiin vuorotyönä. Väsymys tuntui joskus voittamattomalta, mutta kuitenkin jaksettiin. Kesällä hän oli toimistolottana Sotasairaala 30:ssä. Seuraavana kesänä kanttinilottana Raudussa.
Paljon ei tätini halunnut enää elämänsä loppuvuosina muistella raskaita sotavuosia. Hän nukkui pois 94 vuoden iässä kesällä 2013.
Isäni oli myös jatkosodan veteraani. Hän sanoi aina joutuneensa sotarintamalle suoraan äidin helmoista, vain 19-vuotiaana. Hän ei paljonkaan puhunut sodasta meille lapsille, mutta muiden veteraanien kanssa keskusteli sotakokemuksista vilkkaasti. Hän kuoli myös vuonna 2013
92 vuoden ikäisenä.
Kummitätiä ja isää kiitollisena muistaen
Inke