Vaunussa paljon sotilaita, kotilomiltaan palaavia väsyneitä miehiä. Monet eivät olleet raaskineet käyttää viimeistä lomayötään nukkumiseen. Sotilaita makasi pitkin vaunujen lattioita. Jotkut olivat keksineet kiivetä nukkumaan ylös hattuhyllyille. Juna jyskytti kohti Karjalaa. Olin melkein 5-vuotias, siskoni 3. Äiti oli lähtenyt näyttämään lapsiaan mummolle ja vaarille, jotka Kannaksella rakensivat uudelleen sodan hävittämää kotitaloaan. He uskoivat taas elämään siellä, kun Karjala oli vallattu takaisin.
- Äkkiä veturin pilliä huudatettiin hätäisesti, jarrut kirskuivat ja juna pysähtyi keskelle metsää. Kuului konduktöörin kova huuto: "Ilmavaara! Äkkiä kaikki ulos ja juoskaa metsään suojaan. Ja pysykää siellä liikkumatta!"
Äiti kantoi siskoa kainalossaan ja raahasi minua kädestä ratapenkalta metsän reunaan. Makasimme risukossa äidin kainaloissa kuunnellen lähestyvää mahtavaa jyrinää. Ne lensivät ylitsemme - suuret metalliset linnut - siivissään ja pyrstössään loistavat punaiset tähdet. Äidin pelko ja itku kertoivat suuresta vaarasta.
Mutta nämä "petolinnut" olivat munineet kuolemaa jossakin pohjoisempana, eikä niillä ollut meille enää mitään annettavaa.
Neuvostoliiton tarkoitus oli murtaa Suomen taistelutahto raskailla pommituksilla syvälle sisämaahan usein puhtaasti siviilikohteisiin.
- Minulle kuva näistä mahtavista punatähtisistä pommikoneista jäi ikuisesti mieleen. Se oli ensimmäinen muistikuvani sodasta.