Stm. IMMONEN MARTTI OSKARI

mv. p. Sarkamäki,

s. 24. 12. -23,

k. 28. 6. -44 Murokalliossa Ihantalassa

Martti kirjoitteli useinkin rintamalta kotiväelleen. Viimeinen kirje on kirjoitettu 26.6. -44 Veera siskolle. Siinä hän mm. kertoo olevansa terve ja lähettää terveisiä kaikille kotiväelleen, ja toivottaa heille myös terveyttä.

Martin kotiväkeen kuului isä Antti ja äiti Hilma, sekä 2 siskoa ja 3 veljeä. Perhe asui Sarkamäen kylässä Jokilahden tilalla.

Veljekset Martti ja Ville kaksospojat. Tekivät yhdessä maatilan töitä kotonaan vähäisen nuoruutensa ajan, asevelvollisuusikäänsä saakka. Kävivät yhdessä koulua Sarkamäen koulussa. Opettajalla Jenny Ropposella oli vaikeaa erottaa poikia, niin saman näköisiä he olivat. Sen vuoksi hän sijoitti pojat istumaan eri puolille luokkaa.

Yhtä aikaa veljekset lähtivät sotaväkeen Kiuruveden koulutuskeskukseen, mutta joutuivat rintamalle eri joukko-osastoihin. Martti palveli II / JR 30:n Krh:ssa, Ville JR 9:ssä. Molemmat rykmentit olivat tosin Syvärin suunnalla, kunnes vuonna 1944 JR 30 siirtyi Kannakselle, jolloin veljestenkin tiet erkanivat iäksi. Martti ei enää palannut kotiin.

II / JR 30 saapui 28.6. -44 aamulla ryhmitysalueelle Murokallion maastoon, josta piti lähteä hyökkäykseen Leitimojärven suuntaan. Klo 9 aloitti vihollinen kuitenkin voimakkaan tykistö- ja lentopommituksen pataljoonan ryhmitysalueelle. N. 130 maataistelukonetta lensi aaltoina alueen yli, ampuen ja pudottaen pommeja. Samaan aikaan suuntasi vihollinen alueelle myös tykistökeskityksen. Koko pataljoona kärsi pommituksessa suurta tuhoa, ja tässä rytäkässä sai myös surmansa Martti Immonen. Hänen ruumiinsa hajosi täysosumassa olemattomiin.

Martti Oskari Immonen siunattiin 27.11. -44 kentällejääneenä Saahkarlahden Sankari-hautaan.

- UKKu