Suomalaisten juhlarahojen, rahasarjojen ja erikoisrahojen virallinen jakelija

Kirjaudu

Tervetuloa

010 80 80 40
Ostoskorisi on tyhjä.

Baletti-rahasarja

Mukana vuoden 2022 ensimmäinen suomalainen kahden euron erikoisraha

Baletti-rahasarja 2022

Baletti-rahasarja 2022

Arvostele ensimmäisenä!

0
  • Vuoden 2022 ensimmäinen rahasarja
  • Mukana vuoden 2022 ensimmäinen suomalainen kahden euron erikoisraha
  • Suomen kansallisbaletin kunniaksi
Yksittäistuote Muutama saatavilla
39,00 €

Rahasarja Kansallisbaletin kunniaksi!

Suomen kansallisbaletin 100-vuotinen historia on täynnä myrskyjä ja menestystä, mutta ennen kaikkea se on rakkautta tanssiin.

Suomen kansallisbaletti sai alkunsa Suomalaisen Oopperan johtajan, Edward Fazerin kiinnostuksesta tanssia kohtaan. Tammikuussa 1922 ensi-iltansa saanut Joutsenlampi oli maamme ensimmäinen baletti ja samalla merkittävä tapaus suomalaisessa kulttuurielämässä, sillä teosta olivat sitä ennen esittäneet vain venäläiset ja tšekkiläiset balettiryhmät. Uutta ja ihmeellistä taidemuotoa oli todistamassa myös tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg puolisoineen.

Sadassa vuodessa kuluessa Suomen kansallisbaletti on kasvanut pienestä puoliammattilaisryhmästä täysimittaiseksi ammattibaletiksi, joka pystyy esittämään suuret klassiset baletit täydellisinä.

  • Sisältää Suomen metalliset käyttörahat vuodelta 2022 BU-laatuisina
  • Valmistusmäärä 3 500 kpl
  • Mukana myös Suomen kansallisbaletti 100 -vuotta 2 euron erikoisraha unc-laatuisena

Kotimainen rahasarja on näyttävä kokonaisuus, joka säilyy muistona myös tuleville vuosille ja sukupolville. Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheisellesi!

39,00 €
Metalli:
Ni/Teräs
Nimellisarvo:
1 c, 2 c, 5 c, 10 c, 20 c, 50 c, 1 €, 2 €
Laatu:
BU (käyttörahat), unc (2 euron erikoisraha)
Valm.määrä:
3 500 kpl
Lyöntivuosi:
2022
Lyöntimaa:
Suomi
Lyöntimäärä:
2 euron erikoisraha: 400 000 kpl (unc 394 500 kpl, proof 5500 kpl)

Tekniset tiedot

Monetų namaiLa Maison de la Monnaie Belge SPRLNárodní Pokladnice - jeden z hlavních distributorů pamětních mincí a medailíThe London Mint Office. Unrivalled experts in the fascinating world of coins.Samlerhuset. Ingen forpliktelser - 30 dager full returrettLatvijas Monētu namsSuomen Moneta ostaa kiinnostavia ja kysyttyjä juhlarahoja asiakkailta myös takaisinEesti MündiäriMønthuset Danmark. Danmarks største forhandler af mønter og medaljer.