Itsenäisen Suomen ensimmäiset markat

  • Suomen ensimmäiset markat yksissä kansissa
  • Aitoja alkuperäisiä suomalaisrahoja
  • Hinta nyt vain 39 euroa (normaalihinta 49 euroa - säästät 10 euroa!). Me maksamme toimituskulut puolestasi.
  • Tilaukset hyväksytään saapumisjärjestyksessä – saatavilla kauttamme vain rajoitetusti
  • Saat ensimarkat tyylikkäässä kehyksessä, jonka siniset sävyt korostavat rahojasi näyttävästi.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Suomessa kärsittiin rahanarvon alenemisesta. Lopulta 1920-luvulla tultiin tilanteeseen, jossa yksikään metalliraha ei vastannut ostovoimaltaan sotaa edeltävää markkaa. Siksi maassamme ryhdyttiin valmistamaan 5, 10 ja 20 markan alumiinipronssirahoja.

Rahojen suunnittelijana toimi Suomen Rahapajan tuolloinen johtaja Isak Gustaf Sundell. Sundell teki rahoista erilaisia luonnoksia, joista yhdessä 20 markan aiheena on Suomen markan käyttöönottoon aikoinaan vaikuttanut Johan Vilhelm Snellman. Sundell myös suunnitteli, että rahoihin olisi tullut hakaristi, mutta Suomen Pankin johtokunta ei pitänyt aihetta sopivana.

Lopulta rahoihin ikuistettiin Suomen vaakuna, jonka ympärillä on havunoksia. Nimellisarvoltaan 5 ja 10 markan rahat laskettiin liikkeeseen vuonna 1929. Suuren 20 markan rahan valmistus pääsi alkamaan kunnolla vasta vuonna 1934 – sitä ennen rahasta oli tehty koelyöntejä vuosina 1931–1932.

Uusien rahojen käyttöönoton yhteydessä vanhan 1 markan rahan läpimittaa pienennettiin. Markkojen kokoero ei jäänyt huuliveikoilta huomaamatta – vanhaa markkaa ryhdyttiin kutsumaan ”hevosmarkaksi”, kun taas uusi markka sai lempinimen ”niukkanen”. Rahojen suunnitteluaikaan Suomen valtiovarainministerinä toimi nimittäin Juho Niukkanen.

Tilaa nyt itsenäisen Suomen ensimarkat hintaan 39,00 euroa, me maksamme toimituskulut puolestasi. Tilauksen myötä pääset mukaan Suomen markka –juhlakokoelmaan.


Tekniset tiedot

Markan tarinassa riittää kerrottavaa

Markan historia on aina kiinnostanut suomalaisia. Sinä voit nyt hyödyntää tilaisuuden ja varmistaa paikkasi ainutlaatuisen kokoelman kerääjänä. Kun tilaat itsenäisen Suomen ensimarkat 1918-1940 saat samalla toimitustakuun myös muille Suomen markka -juhlakokoelman rahoille. Kokoelman myötä Suomen värikäs historia palautuu mieleen vaihe vaiheelta. Eri teemojen alle ryhmitellyt lähetykset nostavat vuorollaan esiin mm. itsenäisyyden ensimmäiset pennit, sota-ajan rahat ja ikimuistoiset Helsingin olympialaiset. Markan matka jatkui vahvana aina vuoden 2002 eurouudistukseen saakka.

  • Aitoja alkuperäisiä suomalaisrahoja
  • Taustatiedot kertaavat Suomen markan merkittävimmät hetket alusta loppuun saakka!
  • Keräilijän etuina tyylikkäät kehykset ja kätevä teline rahojen säilytystä varten
  • Mukana aitoustodistus kullekin rahalle
  • Toimitustakuu kaikille 12 lähetykselle
  • Kokoelma saatavilla vain Suomen Monetan kautta
  • Tilaukset hyväksytään saapumisjärjestyksessä – saatavilla kauttamme vain rajoitetusti
  • 2. lähetyksen mukana kokoelman numeroitu omistustodistus

Täydellinen Suomen markka -juhlakokoelma sisältää 12 lähetystä. Kaikki kokoelman rahat toimitetaan samanlaisissa näyttävissä kehyksissä (1-8 rahaa kussakin).

Lähetysten hinta vaihtelee aihepiirin ja rahojen määrän mukaan (toimitusmaksu 6,95 euroa lisätään). Keräilysi on helppoa ja turvallista, sillä rahat lähetetään sitoumuksetta noin kuukauden välein. Kaikilla rahoilla on 14 päivän palautusoikeus ja jatkat keräilyä niin pitkään kuin itse haluat.

Suomen Moneta maksaa ensimmäisen lähetyksen toimituskulut.