Nappaa pala poikkeuksellista jalkapallohistoriaa:
Virallinen UEFA EURO 2020 -seteli vain 4,95 euroa!

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen piti päästä näyttämään kesällä kyntensä EM-kisoissa. Vallitsevan tilanteen vuoksi kisat on kuitenkin peruttu – ensimmäistä kertaa koko niiden pitkässä historiassa.

Poikkeuksellinen tilanne on luonut erikoisen keräilykappaleen: kisoja varten ehdittiin valmistaa virallisia nollaseteleitä, joita olemme onnistuneet saamaan vielä pienen erän. Toimimalla pian yksi niistä voi olla Sinun!

  • Peruttujen EM-kisojen virallinen seteli
  • Laaja kansainvälinen kysyntä
  • Rajoitetusti saatavilla – toimi nopeasti
  • Yksilöllinen numerointi
  • Hinta vain 4,95 euroa (maksamme toimituskulut puolestasi)
  • Toimitustakuu Nollasetelit-kokoelman muille seteleille

Setelissä on EM-kisojen tunnus sekä Lontoossa sijaitseva Wembley Stadium, jossa mestaruus piti ratkaista heinäkuussa. Kääntöpuolella on eurooppalaisia monumentteja, mikä sopii setelin aiheeseen varsin hyvin: vuoden 2020 EM-kisat piti järjestää historiallisesti peräti 12 eri Euroopan maassa.

Huuhkajien vuoro koittaa ensi vuonna

Suomen Huuhkajien piti osallistua kesällä ensimmäistä kertaa EM-kisoihin. Historiallinen kisapaikka saavutettiin loistavasti sujuneiden karsintojen myötä, joissa erityisesti hyökkääjä Teemu Pukki osoitti mestarilliset taitonsa. Kisajännitys kestää nyt hieman pidempään, mutta suomalaista jalkapallohistoriaa päästään toivottavasti tekemään ensi vuonna!

Supersuositut nollasetelit kokoelmana!

Nollasetelit ovat tämän hetken suosituimpia keräilykohteita. Seteleiden valmistusmäärät ovat kuitenkin varsin rajoitetut, joten monet setelit myydään melko nopeasti loppuun. Tilaamalla virallisen UEFA EURO 2020 -nollasetelin pääset etuoikeutettuun asemaan: saat uutuussetelit ensimmäisten joukossa suoraan kotiisi toimitettuina!

Seteli aloittaa monipuolisen Nollasetelit-kokoelman, joka sisältää sekä suomalaisia että kansainvälisiä seteleitä mielenkiintoisilla aiheilla. Kokoelma karttuu ripeästi, sillä saat jatkossa aina kolme seteliä kerralla.

  • Nollasetelit eivät vain näytä aidoilta – ne ovat aitoja!
  • Kokoelmaan kuuluu sekä suomalaisia että kansainvälisiä seteleitä
  • Jokaisessa setelissä on yksilöllinen numerointi
  • Lahjaksi kätevä keräilykansio (arvo 12,95 euroa)

Kolme seteliä yhdellä kertaa

Saat kokoelman kerääjänä kolme nollaseteliä kuukaudessa yhteishintaan 22 euroa (+ toimituskulut 4,95 euroa). Nollasetelit-kokoelman kerääminen on hyvin helppoa: voit jatkaa keräilyä turvallisesti ja joustavasti juuri niin kauan kuin itse haluat. Jokaisella lähetyksellä on täydellinen 14 päivän palautusoikeus.

  

Tilaa oma UEFA EURO 2020 -setelisi nyt, hyväksymme tilaukset saapumisjärjestyksessä!

 

Tilausrajoitus: 1 kappale /asiakas, jotta voimme taata UEFA -nollasetelin mahdollisimman monelle keräilijälle.

Tekniset tiedot
Nimellisarvo:
0 euroa
Mitat:
135 x 74 mm
Painovuosi:
2020
Materiaali:
Virallinen setelipaperi
Julkaisijamaa:
Saksa
Painomäärä:
10 000

Mikä ihmeen nollaseteli?

Kiehtovat nollasetelit ovat todella suosittuja keräilykohteita Euroopassa. Niiden etusivun kuvitus vaihtelee, mutta seteleiden takasivu on aina samanlainen – aivan kuten metallisissa eurorahoissakin.

Nollasetelit eivät ole maksuvälineitä, mutta ne valmistetaan Ranskassa samassa setelipainossa kuin viralliset eurosetelitkin. Nollaseteleissä on jopa samoja turvatekijöitäkin kuin euroseteleissä: mm. hologrammi, turvalanka ja vesileima.