Kunniamerkkejä on monenlaisia, mutta Suomesta löytyy vain kolme virallista kunniamerkkejä myöntävää ritarikuntaa: Vapaudenristin ritarikunta, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta ja Suomen Leijonan ritarikunta. Ritarikunnat eroavat hieman toisistaan, mutta niillä on yhteinen suurmestari, joka myöntää kunniamerkit – Suomen tasavallan presidentti.
Kunniamerkkiprosessi on pitkä ja monitahoinen. Esimerkiksi Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien järjestelmässä kaikki lähtee yleensä käyntiin siitä, että organisaatio, yritys, yhdistys tai henkilö ehdottaa kunniamerkin saajaa keskusjärjestölle. Keskusjärjestöt ja liitot ehdottavat kunniamerkin saajaa ministeriöihin.
Myöhemmin asiaa käsitellään muun muassa ritarikuntien hallituksessa. Suurmestari luovuttaa lopulta kunniamerkin aina tarkkaa harkintaa noudattaen.
Kuka tahansa ei voi kunniamerkkiä tietenkään saada, vaan ehdokkaan täytyy täyttää tarkat kriteerit – hänen täytyy olla esimerkiksi hyvämaineinen ja henkilökohtaisilta ansioiltaan keskitason yläpuolella. Tämä pätee kaikkiin ritarikuntiin.
”Kunniatähtiä” jo Ruotsin vallan aikaan
Suomalaiset pääsivät nauttimaan kunniamerkeistä jo Ruotsin vallan aikaan. Ensimmäiset ruotsalaiset ritarikunnat perustettiin vuonna 1748 ja jo samana vuonna järjestetyssä ritarikuntamerkkien jaossa oli mukana suomalaisia palkittavia. Kunniamerkkejä jaettiin suomalaisille toki myös Venäjän keisarikunnan aikaan.
Vaikka sanat ”kunniamerkki” ja ”ritarikunta” ovat nykyään varsin tutut, 1800-luvun lehdistö yhdisti niihin yllättävän usein ”tähti”-sanan. Ritarikunta saattoi olla ”tähtikunta”, kunniamerkki taas ”kunniatähti”. Ajan lehdissä näkyy myös muita mielenkiintoisia asiaan liittyviä sanoja, kuten ”tähdistö” ja ”tähtimies”.
Ensimmäinen kunniamerkki syntyi tupakka-askin kylkeen
Vapaudenristin ritarikuntaa pidetään Suomen vanhimpana ritarikuntana. Ensimmäiset Vapaudenristit jaettiin jo vuonna 1918 sisällissodan aikaan Suomen senaatin sotilaille. Itse ritarikunta perustettiin virallisesti vuonna 1940 muistamaan talvisodan sankareita.
Vapaudenristin suunnittelijana toimi Kalevala-kuvauksistaan tunnettu taiteilija Akseli Gallen-Kallela, joka hahmotteli kunniamerkin ensimmäisen version tupakka-askin kylkeen. Hän ikuisti merkkiin hakaristin. Monet liittävät kyseisen symbolin nykyään vain natsi-Saksaan, mutta todellisuudessa se on tuhansia vuosia vanha ornamentti. Sitä on käytetty aikanaan niin muinaisessa Intiassa, antiikin Kreikassa kuin viikinkien Skandinaviassakin.
Rakastetun marsalkan oma risti
Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkeistä on olemassa lähes sata eri variaatiota, joten merkkien tunnistaminen ei ole aina helppoa. Vapaudenristin kunniamerkkeihin kuuluvat myös 1. ja 2. luokan Mannerheim-ristit.
Suomen marsalkalle oli tärkeää, että Mannerheim-ristin pystyi saamaan niin sotamies kuin kenraalikin. On varsin sopivaa, että Mannerheim oli mukana luomassa Suomen valtion palkitsemisjärjestelmää, sillä hän on yksi Euroopan eniten kunniamerkkejä saaneita suurmiehiä.
Kunniaa niin sotilaille kuin siviileillekin
Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta perustettiin vuonna 1919. Sen kunniamerkkejä voidaan myöntää sekä sodan että rauhan aikana ansioituneille henkilöille. Myös Vapaudenristin kunniamerkkejä voidaan myöntää siviileille, mikäli he ovat toimineet ansiokkaasti Suomen maanpuolustuksen hyväksi.
Suomen Leijonan ritarikunta syntyi jatkosodan aikaan vuonna 1942. Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkkejä jaettiin tuolloin runsaasti ja ”työtaakkaa” haluttiin keventää toisella ritarikunnalla. Suomen Leijonan kunniamerkin voi saada sekä siviili- että sotilasansioista.
Kolmen virallisen ritarikunnan lisäksi maastamme löytyy vielä yksi puolivirallinen ritarikunta – Pyhän Karitsan ritarikunta. Kyseinen vuonna 1935 perustettu taho toimii Suomen ortodoksisen arkkipiispan alaisuudessa. Pyhän Karitsan ritarikunta on Suomen valtion suojeluksessa.
Kunniamerkkejä jaetaan seuraavan kerran itsenäisyyspäivänä.