Hurmurikeisari valloittaa Suomen
Innostus oli suurta, kun Suomen uusi keisari Aleksanteri I (1801–1825) saapui Porvooseen maaliskuun 27. päivänä 1809. Keisari hurmasi suomalaiset nopeasti puolelleen paitsi käytöksellään ja hymyllään, myös antamalla maallemme autonomisen aseman. Keisarin itsensä taas hurmasi maaherra Kaarlo Adolf Möllersvärdin tytär Ulla. Aleksanteri I kävi matkansa aikana Möllersvärdien kartanossa Mäntsälässä ja suikkasi lähtiessään kauniille Ullalle suukon.
Vuonna 1819 Aleksanteri I teki runsaat kolme viikkoa kestäneen kiertomatkan Suomeen käyden aina Torniossa saakka. Matkan kohokohtiin kuuluivat epäilemättä levähdyshetki Valamon luostarissa ja tanssiaiset, joissa neidot odottivat jännittyneinä, kenet keisari veisi poloneesin pyörteisiin. Aleksanteri I viihtyi Suomessa hyvin – hän ei tarvinnut erillisiä vartijoita öiden ajaksi, vaan kertoman mukaan totesi: ”Nukun turvallisesti suomalaisen kansani luona. Sen rakkaus on minun paras vartijani.”.
Pikkutarkka ohjeistus
Aleksanteri I:n kerrotaan matkanneen välillä erittäin haastavissa olosuhteissa, minkä ei katsottu olevan keisarille sopivaa. Niinpä Nikolai I:n (1825–1855) aikaan vahvistettiin keisarivierailujen ohjeet, joiden mukaan esimerkiksi kaikkien reitin varrella olevien maatalojen piti olla putipuhtaat – keisari kun saattoi piipahtaa yllättäen kylään. Majataloissa piti puolestaan olla vähintään 15 lamppua ja tarjolla tuoretta kalaa, lintua, kahvia ja vehnäleipää. Ohjeistus sisälsi jopa tiedon virkamiesten alusvaatteiden väristä.
Nikolai I kävi valta-aikanaan Suomessa kolme kertaa. Hänen vierailunsa olivat kaikki virallisia – keisari tutustui muun muassa sotajoukkoihin ja Helsingin yliopiston tiloihin. Hänen seuraajansa Aleksanteri II (1855–1881) kävi taas Suomessa sekä virallisilla vierailuilla että lomamatkoilla. Keisarin virallisiin vierailuihin sisältyi perinteiseen tapaan eri laitoksiin tutustumista, sotajoukkojen tarkastuksia ja tanssiaisia. Etenkin naiset olivat innokkaita näkemään keisarin – eräänkin kerran hänen rekensä kerrotaan olleen ”lujemmin piiritetty kuin konsanaan Sevastopoli Krimin sodassa”.
Isä ja poika kontiojahdissa
Aleksanteri II:n iloihin kuului karhunmetsästys. Keisarilliset metsästysretket olivat kaikkea muuta kuin pienimuotoisia – esimerkiksi vuonna 1870 järjestetyssä jahdissa keisarin apuna oli 550 miestä ja 30 hevosta. Läsnäolijat pitivät huolen siitä, että Aleksanteri II sai ampua aina vähintään yhden kontion. Myös tuleva keisari Aleksanteri III (1881–1894) viihtyi isänsä mukana karhujahdeissa.
Aleksanteri III teki Suomeen enemmän lomamatkoja kuin virallisia käyntejä. Hän piti metsästyksen lisäksi purjehtimisesta. Mukana matkoilla oli vaimo Dagmar eli Maria Feodorovna, joka osasi suomalaisten iloksi ruotsia. Pari nähtiin usein arkisissa puuhissa – keisarinna keräsi mielellään sieniä, kun taas keisari oli kova kalamies. Tämän harrastuksen myötä Aleksanteri III tutustui tomeraan kalastajaeukkoon, Fiinaan. Tarinan mukaan he tapasivat, kun Fiina komensi keisaria auttamaan häntä kalasumpun kanssa. Pelätty suurvallan johtaja totteli mukisematta ja ystävystyi omaperäisen kalastajattaren kanssa.
Turvaa ja lepoa hakenut hallitsija
Aleksanteri III:lla oli oma kalastusmaja Langinkoskella. Myös Nikolai II (1894–1917) vieraili siellä. Nikolai II viihtyi tosin paremmin saaristossa, tarkemmin sanottuna Virolahdella. Siellä hän koki olevansa paremmassa turvassa kuin omissa palatseissaan.
Venäjän keisarihuoneen jäseniä Langinkoskella
Museoviraston kuvakokoelmat
Nikolai II:n mielipuuhiin kuuluivat pitkät kävelyretket, uiminen ja metsästys. Metsästys tehtiin mahdollisimman helpoksi – miehet kulkivat rivissä usuttaen saaliita keisaria kohti. Nikolai II:n purjehdusmatkat ovat erityisen tunnettuja. Keisaria vartioitiin tarkoin eikä yksikään laiva saanut mennä liian lähelle hänen huvialustaan. Nikolai II pysytteli rannassakin etäällä alamaisistaan, mutta vietti silti enemmän aikaa Suomessa kuin yksikään edeltäjänsä. Hänen kerrotaankin todenneen Suomesta: ”Täällä meidän on hyvä olla!”.
