Suomalaisten juhlarahojen, rahasarjojen ja erikoisrahojen virallinen jakelija

Kirjaudu

Tervetuloa

010 80 80 40
Ostoskorisi on tyhjä.
Jenny Nyströmin Lyckoväg-kortti

Vaikka ajat muuttuvat, ystävien ja sukulaisten ilahduttaminen oikeilla joulukorteilla on edelleen monelle suomalaiselle tärkeä perinne. Jouluisen tervehdyksen voi antaa ystävälle myös perinteikkäänä joulukukkana.

Ensimmäiset joulukortit

Maailman ensimmäinen joulukortti on ajoitettu vuoden 1611 Englantiin: fyysikko-alkemisti Michael Maier lähetti joulutervehdyksen kuningas Jaakko I:lle. Korttiperinne yleistyi myöhemmin 1800-luvulla.

Ensimmäinen kaupallinen joulukortti julkaistiin Britannian Torquayssa viktoriaanisella ajalla, vuonna 1843. Se oli taiteilija John Calcott Horsleyn suunnittelema kortti, jonka Sir Henry Cole tilasi tältä joulukiireittensä helpottamiseksi. Kauniilla korteilla saattoi helposti muistaa kaikkia läheisiä yhdellä kertaa. Käytännöllinen tapa yleistyi ja levisi ympäri maailman.

Korttien lähettely yleistyi 1800-luvun loppupuolella sitä mukaa kuin yhteiskuntakin. Uudet painotekniikat mahdollistivat korttien painamisen suurissa erissä. 1840-luvulla kehiteltiin postimerkki, helppo postimaksun muoto. Joulutervehdyksen toimittaminen ei ollut koskaan ollut näin vaivatonta! Vielä kun yhä useampi osasi myös lukea ja kirjoittaa, korttien lähettelystä tuli nopeasti suosittua.

Suomessa posti kulki entistä nopeammin vuonna 1862 valmistunutta Helsinki–Hämeenlinna-rautatietä pitkin. Vanhimmat Suomeen saapuneet kortit olivat saksalaisia ja ruotsalaisia. Tiettävästi ensimmäinen joulukortti lähetettiin Suomessa vuonna 1871.

Miljoonia kortteja ympäri Suomen

Korttien lähettely yleistyi itsenäistymisen jälkeen 1920-luvulla. Paperikorttien suosio ei ole juuri hiipunut digitalisaationkaan vuoksi. Ilahduttaminen ja muistamisen into nousevat aina joulun alla: vuonna 2020 suomalaiset lähettivät lähes 18 miljoonaa joulukorttia!

Jenny Nyströmin Lyckoväg-kortti

Ruotsalainen Jenny Nyström loi pohjoismaisen tonttuhahmon, joka on Suomessa yhä yksi kaikkein suosituimmista joulukortin kuva-aiheista. Maija Karman, Mauri Kunnaksen ja Virpi Pekkalan joulukortit ovat niin ikään suomalaisten suosikkeja nykyään. Postin teettämän tutkimuksen (2018) mukaan paras joulukortti on kuitenkin itse askarreltu.

Erilaisia kortteja löytää kaupoista vaikka millä mitalla. Tonttujen ja Joulupukin lisäksi korteissa kuvataan metsän eläimiä, lumisia maisemia, lyhtyjä ja enkeleitä sekä uskonnollisia aiheita. Trendikkäät tekstikortit ja raikkaita muotivärejä toistavat kortit ovat yleistyneet viime vuosina.

Joulukortin lähettäjä voi halutessaan edistää joulun sanomaa antamalla omastaan hyväntekeväisyyteen. Esimerkiksi Punainen Risti, Unicef ja Pelastakaa Lapset myyvät joulukortteja ja postimerkkejä sekä ottavat vastaan lahjoituksia.

Joulutähti – punainen perinnekukka

Joulutähti eli tähtilatva (Euphorbia pulcherrima) on joulunajan suosituin kukka. Väliamerikkalainen lajike suurine kukintoineen kasvaa alun perin pensaan tai puun muotoon.

Joulutähti yhdistettiin joulunviettoon jo 1500-luvulla Meksikossa. Tarinan mukaan köyhällä tytöllä ei ollut varaa lahjaan Jeesuksen syntymäpäiväksi, joten hän keräsi enkelin kehottamana heinää metsästä. Kirkon alttarilla tytön keräämät vaatimattomat heinät puhkesivat joulutähdiksi.

Norjalaiset jalostivat kasvista 1960-luvulla pöytäkoristeeksi sopivan muodon. Euroopassa kasvatetaan nykyään joka vuosi noin 100 miljoonaa joulutähteä. Vaikka joulutähti tunnetaan eritoten joulukukkana, se on tosi asiassa monivuotinen huonekasvi. Joulutähti voi olla punainen tai valkoinen, joskus myös vaaleanpunainen. Tähtimäisen muodon voi nähdä symboloivan Betlehemin tähteä.

Joulutähti loistaa keskellä Suomen pimeintä vuodenaikaa luontevasti. Kyseessä on niin kutsuttu lyhyenpäivänkasvi, joka tarvitsee kukkiakseen 6–8 viikon mittaisen kaamosajan. Tunnelmalliset jouluvalot ja lyhyt päivänvalo riittävätkin hyvin joulutähden valaistukseksi.

Kukka on suosittu niin meillä kuin muuallakin. Yhdysvalloissa vietetään 12. joulukuuta kansallista joulutähtipäivää.

Hyasintti tuo kotiin joulun tuoksun

Vaaleanpunainen, valkoinen tai sinertävä hyasintti (Hyacinthus) on joulutähteä jopa vanhempi joulukukka. Se kukkii talvella ja sopii siksi hyvin joulukoristeeksi. Lajike saapui Eurooppaan 1500-luvulla turkkilaisten matkamiesten mukana.

Helppohoitoinen hyasintti yhdistettiin Suomessa joulunviettoon 1800-luvun lopulla, kun helsinkiläinen kukkakauppias asetteli kukan esille näyteikkunaan. Sipulista kasvava melko pienikokoinen kukka on yksi yleisimmistä viemisistä joulun aikana. Sen vahva tuoksu tuo monelle tärkeän viimeisen silauksen joulun tunnelmaan.

Hyasintin kanssa samankaltaisen historian jakaa tulppaani, joka on varsinkin ennen vanhaan ollut yleinen joulukukka. Siron muotonsa ansiosta se tuo joulupöytään tai ikkunalle klassista tyylikkyyttä.

Tunnelmallista joulun odotusta Suomen Monetan asiakkaille!

Monetų namaiLa Maison de la Monnaie Belge SPRLNárodní Pokladnice - jeden z hlavních distributorů pamětních mincí a medailíThe London Mint Office. Unrivalled experts in the fascinating world of coins.Samlerhuset. Ingen forpliktelser - 30 dager full returrettLatvijas Monētu namsSuomen Moneta ostaa kiinnostavia ja kysyttyjä juhlarahoja asiakkailta myös takaisinEesti MündiäriMønthuset Danmark. Danmarks største forhandler af mønter og medaljer.