Toisen maailmansodan aikaan Britannialla oli merkittävä rooli taistelussa Natsi-Saksaa vastaan. Rohkeat merimiehet tuhansilla kauppalaivoilla riskeerasivat henkensä kuljettaessaan öljyä lentokoneita varten, rautaa laivojen rakentamista varten sekä kaikenlaisia aseita ja ammuksia ja muita välttämättömiä tarvikkeita Britannian sotataisteluja varten. Hitlerin miehet etsivät näitä aluksia Atlantilla upottaakseen ne.
Osa aluksista kuljetti hopeaa Intiasta Britanniaan. Britannian siirtomaan Intian rupiat olivat sisältäneet ennen sotaa 91,7 % hopeaa. Sotiminen on kallista, joten vanhat rahat päätettiin korvata uusilla hopeapitoisuudeltaan alhaisemmilla rahoilla. Vanhoja rahoja sulatettiin aluksi hopeaharkoiksi ja vietiin Britanniaan, mutta kun tilanne muuttui epätoivoisemmaksi, hallitus määräsi, että rahat tuli kuljettaa suoraan Lontooseen – niiden Mumbaissa tapahtuneeseen sulattamiseen ja muuttamiseen harkoiksi ei ollut aikaa.
Salainen aarre – ja katastrofi
Lokakuun 1. päivänä vuonna 1942 höyrylaiva nimeltä SS City of Cairo lähti Mumbain satamasta kohti Britanniaa. Laivaan oli lastattu salaisessa operaatiossa noin sadan tonnin edestä hopearahoja, yli 8,5 miljoonaa kappaletta. Kukaan matkustajista ei tiennyt rahoista – eikä kapteenin lisäksi todennäköisesti moni miehistöstäkään.
Höyrylaiva pääsi turvallisesti kahteen ensimmäiseen pysähdyspaikkaansa Etelä-Afrikassa (Durbaniin ja Kapkaupunkiin). Mutta kulku Atlantin yli oli matkan vaarallisin osuus. SS City of Cairo liikkui hitaasti vain 12 solmua tunnissa. Aluksen piti olla varovainen, jotta savu ei paljastaisi sen sijaintia. Marraskuun 6. päivänä, viisi päivää Kapkaupungista lähdön jälkeen, saksalainen sukellusvene U-68 havaitsi SS City of Cairon horisontissa. Myöhemmin samana päivänä se ampui ensimmäisen torpedon alusta kohti. Sukellusveneen kapteeni Karl-Friedrich Merten odotti tämän jälkeen kärsivällisesti 20 minuuttia, jotta miehistö ja matkustajat pääsisivät pelastusveneisiin. Sitten hän ampui toisen torpedon, joka upotti aluksen.
Myöhemmin U-68 nousi pintaan kuuden pelastusveneen luona. Kapteeni Merten puhui pelästyneille pelastuneille kysyen mm. laivan nimeä. Hän myös antoi kurssin lähimmille maa-alueille. Merten jätti heidät lausuen kuuluisat sanansa ”Näkemiin, anteeksi että upotimme teidät”. Hän kirjoitti päiväkirjaansa, että miehistöllä ja matkustajilla ei ollut suuret mahdollisuudet selvitä.
Uskomaton selviytymistarina
Muutama ihminen menehtyi uppoamisen yhteydessä, mutta noin 300 henkeä pääsi pelastusveneisiin. He jakautuivat kuuteen pelastusveneeseen, joista viidessä isoimmassa oli kussakin yli 50 henkeä ja pienimmässä 17 henkeä. Tilanteen arvioinnin jälkeen pelastuneet päättivät yrittää lähimmälle saarelle, Saint Helenalle, vaikka vaarana oli, että he eivät löytäisi sitä ja joutuisivat eksyksiin.
Eri nopeudet, alkeelliset purjeet ja vahvat virtaukset johtivat siihen, että veneet lopulta hajaantuivat ja lähes kaikki kadottivat toisensa. Saint Helenalle matkalla ollut brittialus havaitsi yhden pelastusveneistä 13 päivää uppoamisen jälkeen. Muiden pelastusveneiden etsiminen alkoi. Alus löysi kaikkiaan kolme venettä saaden pelastettua noin 150 ihmistä. Toinen alus löysi vielä samana päivänä neljännen pelastusveneen. Näissä neljässä veneessä runsas kaksikymmentä ihmistä oli menehtynyt ennen pelastumista. Viides vene löydettiin 36 päivää uppoamisen jälkeen. Vain kolme henkeä yli viidestäkymmenestä oli elossa.
Kun uppoamisesta oli kulunut 17 päivää, pienimmässä pelastusveneessä olleet totesivat ohittaneensa Saint Helenan saaren. Monet veneeseen astuneista olivat menehtyneet. Joulukuun 27. päivänä, 51 päivää uppoamisen jälkeen, vain yksi upseeri ja yksi naismatkustaja olivat enää elossa. Tuolloin heidät löysi brasilialainen sota-alus. He olivat päässeet 130 kilometrin päähän Brasilian rannikosta. Valitettavasti upseeria myöhemmin kotiin kuljettanut alus upposi. Nainen, Margaret Gordon, kieltäytyi ylittämästä Atlanttia ennen kuin sota olisi ohi. Hän eli 90-vuotiaaksi menehtyen vuonna 1999.
Ennätysmäinen nosto-operaatio
SS City of Cairo ja sen hopea-aarre oli kadoksissa noin 70 vuoden ajan, kunnes Britannian hallituksen valtuuttama Deep Ocean Search onnistui paikantamaan aluksen. Se makasi 5 150 metrin syvyydessä – paljon syvemmällä kuin esimerkiksi Titanic. Tämän jälkeen alkoi vaativa pelastusoperaatio, jossa käytettiin kehittyneintä vedenalaista teknologiaa, joka perustui kaikuluotaukseen ja robotiikkaan. Hopearahoja sisältäviä laatikoita ja suuria säkkejä siirrettiin hitaasti ulos ja asetettiin hylyn viereen metallisiin kontteihin. Kun kontit olivat täynnä, ne nostettiin varovasti pinnalle.
Mahdottomalta tuntunut tehtävä onnistui: merenpohjasta saatiin nostettua yli 8,5 miljoonaa hopearahaa. Ne pääsivät Guinnessin ennätyskirjaan maailman syvimmältä laivanhylystä nostettuina esineinä.
Vain noin 0,25 % hopearahoista säästyi sulatukselta
Rahat kuuluivat Britannian hallitukselle, joka päätti sulattaa ne niiden korkean hopeapitoisuuden vuoksi. Aloitimme neuvottelut Britannian hallituksen edustajien kanssa kuusi vuotta sitten. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen lähes 22 000 laadukasta rahaa päätettiin säästää. Suomen Moneta ja sen eurooppalaiset sisaryhtiöt (Samlerhuset-konserni) hankki kaikki nämä rahat sopimuksella, joka allekirjoitettiin vuonna 2023. Olemme lahjoittaneet osan rahoista museoille – osa on puolestaan tarjolla ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita historiasta, kuuluisista aarteista ja uskomattomista rahoista.
Sinullakin on mahdollisuus omistaa aito Guinnessin ennätyskirjaan päässyt toisen maailmansodan aikainen haaksirikkoraha – tutustu rahoihin tästä »
