Olin 15-vuotias, kun olen kirjoittanut mustakantiseen vihkoon seuraavaa:
Sota-ajan tarina Helkyn mustakantisesta vihkosta 17.10.1944
Oli lokakuun 1. päivä 1944 ja sunnuntai-ilta. Saksalaiset antoivat määräyksen, että täytyy poistua 3 km:n päähän Kemijoen silloilta. Heillä oli aikomus räjäyttää se klo 7 mennessä aamulla. Silloilta oli kesäasuntooni matkaa noin 3,5 km, joten saimme pysyä rauhallisesti kotona. Pelon valtaamana laskeuduin levolle ja jäin odottamaan kovaa pamahdusta. Nukahdin kuitenkin tähän odottamiseen. Heräsin maanantaita vasten yöllä kello puoli kolme oven koputukseen. Juoksin avaamaan sen. Aukaistuani sen huomasin suuren joukon kansaa vaeltavan Jokisuulle. Pajusaari oli määrätty evakuoitavaksi, koska pelättiin, että saksalaiset tekisivät sinne hyökkäyksen. Ne vähäiset mökit, joita Jokisuulla on olemassa, tuli täpösen täyteen evakkoja. Meidänkin pienessä kämpässämme oli 18 evakkoa. Ahdasta se oli, mutta kyllä sopu tilaa antoi.
Kemijoen Uittoyhdistyksen työt loppuivat. Saksalaiset riehuivat herroina Kemissä. He räjäyttivät miinoituksiaan ja ottivat panttivankeja. Tornion puolella tapeltiin. Suuria tulipaloja leimusi siellä täällä. Saksalaiset kohdistivat tykkitulen mm. Kuusiluotoon. Se oli kovaa jyskettä. Kohta näkyivät tuhoisat seuraukset. Kuusiluoto oli ilmiliekeissä.
Seuraavana iltana näkyi Kemistä päin valtavia savupilviä. Saksalaiset polttivat parakkejaan. Samana iltana he räjäyttivät Huokausten sillan.
Tämän kummempaa ei tapahtunut. Pajusaareen eivät saksalaiset tehneet hyökkäystä. Evakot menivät takaisin koteihinsa.
Pajusaari ja Karihaara määrättiin taas evakuoitavaksi lauantaina, lokakuun 7. p:nä kello 11:een mennessä. Kello 12 alkoivat Kemissä sotatoimet. Jokisuulle oli metsään tehty suuren suuri teltta, johon kansa alkoi piiloutua. Me olimme rauhallisesti kotona. Isä yritti moottoria käyntiin. Ajattelimme lähteä jonnekin meren saareen, mutta moottoria ei saatu käyntiin. Kun kranaatit alkoivat vinkua korvissa, otimme pakkauksiamme ja lähdimme metsään. Maastouduimme erään vankan puun alle. Olimme siinä hetken aikaa ja kuuntelimme tykkien jyskettä ja katselimme punaista taivasta. Jäin omiin ajatuksiini, kunnes ”suutari”, joka tuli aivan lähelle sitä puuta, minkä alla me olimme, herätti minut.
Olimme vielä vähän aikaa samassa paikassa. Oli mahdoton tietää, missä sitä olisi ollut turvassa. Olimme aivan motissa. Kemistä, Kemijoen silloilta sekä Kaakamosta päin kuului jyskettä. Yön tullessa alkoi pauke jo hiljentyä. Silloin me lähdimme, kerallamme paljon muita evakoita, kotiin nukkumaan. Kauan emme kuitenkaan saaneet nukkua. Kello ½ 2 heräsin kovaan tykin ammuntaan. Taas kokosimme pakkauksemme ja kiirehdimme metsään. Vähän väliä saimme maastoutua, ettei vinkuvat kranaatit osuneet meihin. Haimme nyt suojaa toisen puun alta. Vieressä oli suuri mäki, johon isä ja eräs setä alkoivat kaivaa korsua. Koetimme mekin, hameväki, vähän olla hyödyksi. Kannoimme rannalta pöllejä katoksi ja taitoimme hakoja matoksi. Miehet kantoivat kuusia korsun päälle, joten se oli hyvin naamioitu. Kääriydyin huopaan ja otin lepoasennon korsun perällä. Isä hakkasi polttopuita ja setä teki nuotion ja alkoi keittää korviketta. Meillä olikin sekä kylmä että nälkä. Korvike ja ja voileipä maistuivat hyvältä.
Minua väsytti kovin ja päätin alkaa nukkua. Olin juuri pääsemässä unen alkuun, kun säikähdin, että nyt tuli täysosuma. Korsu liikahti, ja minusta tuntui, että korvat lähtivät kokonaan pois. Jäljestä päin kuulin, että saksalaiset olivat räjäyttäneet Kemijoen sillat.
Aika kului, emmekä saaneet minkäänlaista keittoa. Nälän pakottamana lähdimme kotiin keittämään ruokaa. Yhtäkkiä tykkien jyske lakkasi. Tuli hiljaista, silloin tällöin kuului vain miinojen räjähdyksiä. Saksalaiset olivat antautuneet Kemissä. Tuntui oudolta tämä hiljaisuus.
Evakoilla tuli kiire. Melkein kaikki lähtivät katsomaan, onko heidän kotinsa vielä pystyssä. Jos niin oli, niin iloisin ja reippain mielin he ottivat pakkauksensa ja jättivät evakkoseudut mennäkseen koteihinsa jatkamaan entistä elämäänsä.
Kemin valtauksen seuraukset: Kun saksalaiset olivat antautuneet Kemissä 8.10.44, kävin seuraavana päivänä katsomassa sodan seurauksia. Pajusaaressa oli yksi talo, Rissanen, saanut täysosuman ja palanut ja Pajusaaren tehdas oli saksalaisten pommitusten johdosta pahasti ruhjoutunut. Karihaarassa oli talo talon vierestä palanut tai muuten raunioitunut. Rikkinäisiä tankkeja oli tien vierustoilla. Sekä saksalaisten että suomalaisten sotilaiden ruumiit oli korjattu pois, ainoastaan hevosten ruumiita oli siellä täällä.
Saksalaiset olivat tehneet tihutöitään. Lokakuun 7. pnä kello 21 tienoissa, vähän ennen kuin olivat pakotettuja vetäytymään Sauvosaaren kaupunginosasta Koivuharjulle päin, saksalaiset räjäyttivät viimeisimmäksi pahaksi työkseen Kemin kaupungintalon. Talon alakertaan oli sijoitettu kertoman mukaan 3 000 kilon pommilasti. Valtavasta räjähdyksestä huolimatta ei kaupungintalo sortunut, vaikka sen kolme alinta kerrosta tuhoutuikin melko perusteellisesti. Sitä vastapäätä oleva Myynti O.Y. tuhoutui kai saman räjähdyksen johdosta. Saksalaiset räjäyttivät myös Huokausten sillan, mutta se saatiin pian korjatuksi. Rautatiet olivat tuhoutuneet, saksalaiset olivat räjäyttäneet niitä sieltä täältä. Koti oli minulla ehjä, yksi ikkunaruutu oli vain särkynyt. Sähköä emme saaneet muutamaan päivään. Tänään, lokakuun 17. pnä saimme sähkön. Nyt on kaikki taas hyvin. Kunpa tämä olisi ollut viimeinen sota, mitä koskaan käydään.
17.10.1944 Helkky
