Suomalaisten juhlarahojen, rahasarjojen ja erikoisrahojen virallinen jakelija

Kirjaudu

Tervetuloa

010 80 80 40
Ostoskorisi on tyhjä.
Kuva Neste Rallista vuodelta 2017, AKK Sports Oy, Toni Ollikainen)

Legendaarinen Neste Ralli käynnistyy torstaina Harjun erikoiskokeella. Suomalainen rallikansa on tuttuun tapaan innoissaan ja tänä vuonna ”rallikultaa” onkin tarjolla kaikille halukkaille.

Jyväskylässä ajettava Suomen MM-ralli eli Neste Ralli (Neste Rally Finland) on yksi Pohjoismaiden suurimmista yleisötapahtumista. ”Keski-Suomen sorasirkus” on järjestetty vuodesta 1951 lähtien, alun perin Monte Carlo Rallin kansallisena karsintakilpailuna. Se on jo useana vuonna valittu järjestelyiltään MM-sarjan parhaaksi.

Rallin maailmanmestaruussarja eli WRC (World Rally Championship) on kansainvälisen autoliitto FIA:n kilpailusarja. Ympäri maailman järjestettävissä osakilpailuissa valitaan paras kuljettaja sekä paras autonvalmistaja. Lisäksi ralliteillä ratkotaan junioriluokkien mestaruuksia. 

Rallin MM-sarjassa olosuhteet vaihtelevat hiekkaisista metsäteistä korkeisiin vuoristosoliin. Alustana voi olla soraa, asfalttia tai lunta. Kovassa vauhdissa tilanteet tulevat eteen yllättäen ja menestys vaatii kuljettajan ja nuotteja ääneen lukevan kartturin saumatonta yhteistyötä.

Omat rallisankarimme

Suomi on menestyksekäs rallimaa: sorateiltämme ovat MM-kultaan kaasutelleet peräti neljään kertaan Tommi Mäkinen ja Juha Kankkunen, kahdesti Marcus Grönholm sekä kertaalleen Markku Alén, Ari Vatanen, Hannu Mikkola ja Timo Salonen. Siniristiliput herättävät ansaittua kunnioitusta rallipiireissä.

Maamme nuori rallisukupolvi seuraa tuttuja uria: moninkertaisen MM-mitalistin Harri Rovanperän poika Kalle (s. 2000) on jo matkalla kohti huippua saatuaan poikkeusluvan osallistua kotimaan kisoihin alaikäisenä. Häntä ennen Suomen värejä MM-sarjassa puolustavat Jari-Matti Latvala ja Esapekka Lappi. 

Seuraavia mestaruusjuhlia odotellessa rallifanit voivat hehkutella kansainvälisellä kultarahalla: Neste Ralli -kultarahan kuva-aiheesta ei voi erehtyä, Keski-Suomen sorateillä mennään – ja lujaa. 

Neste Ralli -kultaraha vuodelta 2018

Lisätietoja ralliaiheisesta kultarahasta voit tiedustella asiakaspalvelustamme! Puh. 010 80 80 40* 

*Puhelun hinta lankaverkosta 0,0835 € /puhelu + 0,0655 € /min ja matkapuhelinverkosta 0,0835 € /puhelu + 0,1805 € /min.

Monetų namaiLa Maison de la Monnaie Belge SPRLNárodní Pokladnice - jeden z hlavních distributorů pamětních mincí a medailíThe London Mint Office. Unrivalled experts in the fascinating world of coins.Samlerhuset. Ingen forpliktelser - 30 dager full returrettLatvijas Monētu namsSuomen Moneta ostaa kiinnostavia ja kysyttyjä juhlarahoja asiakkailta myös takaisinEesti MündiäriMønthuset Danmark. Danmarks største forhandler af mønter og medaljer.