Suomalaisten juhlarahojen, rahasarjojen ja erikoisrahojen virallinen jakelija

Kirjaudu

Tervetuloa

010 80 80 40
Ostoskorisi on tyhjä.
Suomessa julkaistut jääkiekko-juhlarahat 1982-2022

Pian alkaa taas hurja taisto jääkiekon MM-kullasta ja Suomen maajoukkue Suomen Leijonat kerää kotikatsomoihin miljoonayleisön. Tiesitkö, että Suomessa on julkaistu useita jääkiekkoaiheisia juhlarahoja – jo yhteensä kuusi erilaista!

Ensimmäinen jääkiekkoraha 1982

Vuonna 1982 Suomi järjesti jääkiekon MM-kisat Helsingissä ja Tampereella. Suomi jäi viidenneksi, sillä Neuvostoliitto pelasi odotetusti kultaa. Isäntämaana Suomi julkaisi kuitenkin samalla ensimmäisen jääkiekkorahansa. 50 markan juhlaraha lyötiin 50 % hopeaan ja ajan tavan mukaisesti bu-laatuun. Erja Tielisen muotoilemaan rahaan on kuvattu kiekkoilija jäällä sekä vauhdikasta viivoitusta. Tästä rahasta alkoi Suomen jääkiekkorahojen perinne.

Satanen Suomen kisoihin 1991

Innokkaana jääkiekkomaana Suomi järjesti MM-kisat uudestaan jo vuonna 1991. Oma sijoitus oli jälleen vain viides, sillä kulta meni länsinaapureille Ruotsiin. Kotikisoista jäi käteen kuitenkin näyttävä juhlaraha. Sadan markan hopearahaan on kuvattu järeä maalivahti jalkasuojineen ja leveine lapoineen. Tunnuspuolella kiemurtelee Turun kaupungin siluetti. Rahan suunnitteli Arto Lappalainen.

Neljä vuotta tämän rahan julkaisemisen jälkeen koko Suomi hehkui onnea – Suomen Leijonat voittivat ensimmäistä kertaa jääkiekon MM-kultaa legendaarisessa vuoden 1995 finaaliottelussa Ruotsia vastaan!

Kuuluisa ”Jutin vitonen” 2003

MM-kulta tuntui yhä takataskussa, kun jääkiekon MM-kisoja jännitettiin vuonna 2003 jälleen Suomessa. Nyt lyötiin juhlaraha kotikisojen kunniaksi ensimmäistä kertaa euromääräisenä – 5 euron raha opittiin tuntemaan nimellä ”Jutin vitonen”. Nimi viittaa entiseen leijonakapteeniin Timo Jutilaan, joka pääsi juhlallisesti lyömään näistä rahoista ensimmäisen. Siitä tuli Suomen urheilurahojen legenda, joka myytiin nopeasti loppuun. Rahan suunnitteli Pertti Mäkinen. Kaksimetallirahaan on kuvattu jääkiekkomailoja ja mäntyjä, jotka symboloivat nousua ylöspäin sekä vuoden 2003 kisojen kolmea kisakaupunkia (Helsinki, Turku, Tampere).

Lätty jäähän! 2012

Kauan odotettu MM-kulta saatiin toistamiseen kaulaan Slovakian kisoista 2011. Leijonille sateli kiitosta ympäri Suomen! Jääkiekon MM-kisat vuosimallia 2012 Suomi järjesti yhdessä Ruotsin kanssa. Kultamitalit nappasi nyt vuorostaan Venäjä. Kotikisojen huumassa lyötiin kuitenkin uusi suomalainen jääkiekkoraha, jonka kuva-aiheesta yleisö sai äänestää. Voittajaksi valikoitui Petri Neuvosen ”Lätty jäähän”, johon on kuvattu pelin alku- ja loppuhetki: pelaaja valmistautuu aloitusasennossa, toisella puolella maaliin kiitää vauhdikas kiekko.

Jääkiekkoraha 2016

Vuonna 2016 Suomen juhlarahamaailmaan saatiin uusi tulokas, Suomen urheilurahojen sarja. Monien urheilulajien ohessa yksi julkaisuista oli tietenkin jääkiekko. Kuin kohtalon sanelemana samana vuonna Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue Nuoret Leijonat voitti kultaa Helsingissä pidetyissä jääkiekon MM-kisoissa. Loistava vuosi uudelle suomalaiselle lätkärahalle! Kuvanveistäjä Nora Tapperin suunnittelemassa rahassa pelaa kaksi nuorta jääkiekkoilijaa ristikkökypärässä.

Yhdeksännet MM-kotikisat 2022

Suomi isännöi jääkiekon miesten MM-kilpailuja yhdeksättä kertaa toukokuussa 2022. Kisoja kunnioittava juhlaraha julkaistiin turnauksen avajaispäivänä 13.5.2022. Pertti Mäkisen suunnitteleman juhlarahan arvopuolen design kuvaa jääkiekko-ottelua: Siihen on ikuistettu kaukalo, pelaajat ja suosiotaan osoittava täysi katsomo. Tunnuspuolelle on kuvattu 5 jääkiekkomailaa ja kiekko. 

Kaikkien aikojen kiekkokevät 2022 sai satumaisen päätöksen, kun kotikisojen mitaliton kirous murtui vihdoin vakuuttavasti. Pekingin historiallisen ensimmäisen olympiakullan jälkeen Leijonat voitti vielä neljännen maailmanmestaruuden kotiyleisön edessä!

Hyvä Leijonat – nyt peukut pystyyn tämän kevään kisoihin!

Monetų namaiLa Maison de la Monnaie Belge SPRLNárodní Pokladnice - jeden z hlavních distributorů pamětních mincí a medailíThe London Mint Office. Unrivalled experts in the fascinating world of coins.Samlerhuset. Ingen forpliktelser - 30 dager full returrettLatvijas Monētu namsSuomen Moneta ostaa kiinnostavia ja kysyttyjä juhlarahoja asiakkailta myös takaisinEesti MündiäriMønthuset Danmark. Danmarks største forhandler af mønter og medaljer.