Suomalaisten juhlarahojen, rahasarjojen ja erikoisrahojen virallinen jakelija

Kirjaudu

Tervetuloa

010 80 80 40
Ostoskorisi on tyhjä.
Kuningatar Elisabet II kruunajaispäivänään

Syyskuussa 2022 menehtynyt Elisabet II rikkoi lukuisia ennätyksiä. Hän on esimerkiksi maailman kauimmin vallassa ollut kuningatar, Britannian vanhin monarkki ja eniten eri maiden rahoissa esiintynyt hallitsija.

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija Elisabet II eli poikkeuksellisen elämän. Kun Elisabet  syntyi vuonna 1926, hänen ei odotettu nousevan koskaan valtaan. Kaikki muuttui kymmenen vuotta myöhemmin, kun hänen setänsä kuningas Edvard VIII luopui kruunustaan päästäkseen naimisiin eronneen yhdysvaltalaisen Wallis Simpsonin kanssa. Yhdistyneen kuningaskunnan kruunu siirtyi Elisabetin isälle – samalla tyttärestä tuli kruununperijä.

Toisen maailmansodan aikaan Elisabet halusi osallistua sotaponnistuksiin. Hän työskenteli autonkuljettajana ja mekaanikkona ollen maan ainoa naispuolinen kuninkaallisen perheen jäsen, joka on palvellut asevoimissa. Sodan jälkeen Elisabetin isän Yrjö VI:n terveys heikkeni. Hän menehtyi vuonna 1952. Vasta 25-vuotiaasta prinsessasta tuli Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija Elisabet II.

Ennätykselliset 70 vuotta

Elisabet II hallitsi maataan kauemmin kuin kukaan edeltäjänsä: 70 vuoden ajan. Rakastettu kuningatar edusti muuttuvassa maailmassa monille vakautta toimien koko Yhdistyneen kuningaskunnan symbolina. Menehtyessään 96-vuotiaana hän oli Britannian vanhin monarkki ja maailman toiseksi pisimpään vallassa ollut monarkki.

Elisabet II:n kerrotaan matkustelleen enemmän kuin kukaan muu valtionpäämies, mikä liittyy osittain hänen asemaansa monien Kansainyhteisöön kuuluvien itsenäisten maiden valtionpäämiehenä. Kansainyhteisö koostuu Britanniasta ja sen entisistä alusmaista ja territorioista. Kansainyhteisö kasvoi suuresti Elisabet II:n aikana Britannian entisten siirtomaiden itsenäistyttyä.

Lukuisten rahojen kaunistus

Eräs Elisabet II:n ennätyksistä liittyy Kansainyhteisöön: hän on koko maailmanhistorian eniten eri maiden rahoissa esiintynyt hallitsija. Hän esiintyi ainakin 33 eri maan rahoissa. Kyseisiin maihin kuuluvat Yhdistyneen kuningaskunnan lisäksi muun muassa Australia, Uusi-Seelanti, Kanada, Bahama, Grenada ja Salomonsaaret. Elisabet II:n muotokuva ehti koristaa miljardeja rahoja eri puolilla maapalloa.

Eri aikakausien rahoissa näkyy hienosti Elisabet II:n matka nuoresta kuningattaresta kokeneeksi ympäri maailman tunnetuksi hallitsijaksi. Yhdistyneen kuningaskunnan rahoissa käytettiin viittä eri kuningattaren muotokuvaa, joista ensimmäisen suunnitteli taiteilija Mary Gillick. Tässä vuonna 1953 rahoissa ensimmäisen kerran esiintyneessä muotokuvassa Elisabet II:lla on päässään kruunun sijaan seppele. Kuningatar esiintyy kruunu päässään muissa rahojen muotokuvissa, jotka julkaistiin 1968 (taiteilija Arnold Machin), 1985 (taiteilija Raphael Maklouf), 1998 (taiteilija Ian Rankley-Broadley) ja 2015 (taiteilija Jody Clark).

Yhdistyneen kuningaskunnan 6 pencen raha vuodelta 1962 

Vanhat rahat kierrossa vielä pitkään

Elisabet II:n kuoleman jälkeen Yhdistyneen kuningaskunnan johtoon kohosi hänen poikansa Charles III. Charles III:ta kuvaavien käyttörahojen lyöminen on jo alkanut Royal Mintissä. Aiemmissa rahoissa Elisabet II katsoo oikealle, uusissa rahoissa Charles III katsoo vasemmalle. Uusista rahoista huolimatta Elisabet II:sta kuvaavia rahoja tulee kuitenkin olemaan kierrossa vielä pitkään.

Alla Royal Familyn julkaisema Youtube-video, jossa esitellään uusien Charles III -rahojen valmistusta

Seuraa meitä

Facebook Instagram YouTube