Suomalaisten juhlarahojen, rahasarjojen ja erikoisrahojen virallinen jakelija

Kirjaudu

Tervetuloa

010 80 80 40
Ostoskorisi on tyhjä.
Suomen 1 euron rahassa kruuna on joutsenia kuvaava puoli ja klaava arvopuoli

Jos on kaksi yhtä vahvaa vaihtoehtoa, päätöksenteko voi olla vaikeaa. Silloin ei auta muu kuin ottaa kolikko käteen, heittää se ilmaan ja katsoa kumpi puoli jää ylöspäin. Ja kas, päätös on tehty!

Kolikkoa voi heittää milloin vain, mutta se on erityisen ajankohtaista kesäkuun 1. päivänä, jolloin vietetään Heitä kolikkoa -päivää! Kolikon heittämisellä on ratkottu ongelmia jo vuosisatojen ajan. Kertoman mukaan Rooman hallitsija Julius Caesar teki päätöksiä heittämällä kolikkoa. Kolikon heittämisellä on ollut myös monta nimeä. Roomassa se tiedettiin navia aut caputina eli laivana vai päänä, viitaten tiettyihin rahoihin, joihin oli ikuistettu laiva ja keisarin muotokuva.

Kruuna vai klaava?

Tapoja heittää kolikkoa on monia, mutta ensin pitää toki tietää kumpi puoli on kruuna ja kumpi klaava. Esimerkiksi Suomen 1 euron rahassa kruuna on joutsenia kuvaava puoli ja klaava arvopuoli. Kolikko heitetään ilmaan niin, että se pyörii. Kolikko voi laskeutua joko maahan, kämmenelle tai sen voi ottaa kädellä ilmasta kiinni ja asettaa toisen käden kämmenselälle. Ylöspäin jäänyt puoli on voittaja.

Onnea ja epäonnea

Politiikan puolella kolikkoa heittämällä voidaan päättää voittaja äänestyksen ollessa tasan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Iowassa presidentinvaalien demokraattien esivaalit on päätetty tasatilanteessa kolikolla. Yritysten nimiä on päätetty kolikolla – tästä esimerkkinä Hewlett-Packard, joka voisi olla myös Packard-Hewlett, jos kolikko olisi pudonnut eri tavalla. Jopa kaupunkien nimiä, kuten Yhdysvalloissa Oregonissa sijaitseva Portland, on päätetty samalla tavalla.

Kun ilmailun pioneereina tunnetut Wrightin veljekset päättivät kokeilla ensilentoa, he valitsivat lentäjän heittämällä kolikkoa. Voittaja eli Wilbur epäonnistui kuitenkin yrityksessään. Täten heidän ensimmäisen onnistuneen lennon suoritti hänen veljensä Orville. Epäonnea oli myös La Bamba -kappaleesta tunnetulla laulaja Ritchie Valensilla, joka voitti kolikon heitossa paikan lentokoneesta. Valitettavasti lentokone syöksyi maahan.

Kolikko vei loppuotteluun

Ratkaisun tekeminen kolikkoa heittämällä on yleistä urheilussa. Sillä voidaan päättää esimerkiksi kumpi pelaaja syöttää ensin tai kummassa päässä kenttää joukkue pelaa. Yhdysvalloissa on jopa valmistettu erityisiä ”heittorahoja” amerikkalaista jalkapalloa varten. Perinteisessä jalkapallossa kolikkoa heittämällä on ratkaistu otteluita. Vuonna 1968 pelatussa jalkapallon EM-kisojen välieräottelussa Italia voitti Neuvostoliiton kolikon heitolla päästen loppuotteluun. Italia voitti lopulta mestaruuden.

Kolikkoa heittämällä ei aina voita, mutta sen avulla saa tehtyä päätöksen. Jos siis jokin asia askarruttaa, ota kolikko taskusta ja kokeile onneasi – varsinkin jos on kesäkuun ensimmäinen päivä!

Monetų namaiLa Maison de la Monnaie Belge SPRLNárodní Pokladnice - jeden z hlavních distributorů pamětních mincí a medailíThe London Mint Office. Unrivalled experts in the fascinating world of coins.Samlerhuset. Ingen forpliktelser - 30 dager full returrettLatvijas Monētu namsSuomen Moneta ostaa kiinnostavia ja kysyttyjä juhlarahoja asiakkailta myös takaisinEesti MündiäriMønthuset Danmark. Danmarks største forhandler af mønter og medaljer.