Suomalaisten juhlarahojen, rahasarjojen ja erikoisrahojen virallinen jakelija

Kirjaudu

Tervetuloa

010 80 80 40
Ostoskorisi on tyhjä.

Mikä ihmeen nollaseteli?

Euroopassa puhaltavat nyt uudet tuulet: värikkäät nollasetelit (0-setelit) ovat nousemassa postikorttien ja muiden perinteisten matkamuistojen rinnalle – ja ohi. Ensimmäiset nollasetelit painettiin Ranskassa vuonna 2015 matkailun edistämiseksi. Pian muut maat seurasivat perässä ja samalla heräsi myös keräilijöiden kiinnostus.

Nollasetelit eivät ole maksuvälineitä, mutta ne painetaan Ranskassa setelipaperille turvatekijöineen päivineen: hologrammi, turvalanka, vesileima jne. Juoksevassa numeroinnissa ensimmäinen kirjain kertoo tilaajamaan, Suomen osalta kirjain on ”L”.

Nollaseteleiden symbolinen arvomerkintä on 0 euroa, mutta rajallisten painosmäärien myötä keräilyarvo on jotain aivan muuta. Kuva-aiheita on joka lähtöön, mutta kaikkien nollaseteleiden kääntöpuolella on yhteinen kuva-aihe. Siinä näkyy sommitelma Euroopan tunnetuimmista monumenteista.

Alla esimerkkejä eri maiden nollaseteleistä


Suomalaisia nollaseteleitä

Suomen vuoden 2019 nollaseteli: Laulujoutsenet laskeutuivat seteliin

Joutsen-nollaseteli

  • Aiheena kansallislintumme laulujoutsen.
  • Kotimaisen luonnon merkitystä korostava seteli.
  • Valmistusmäärä vain 5 000 kappaletta.

Kookas valkoinen laulujoutsen on Suomen rakastettu kansallislintu. Läheltä tosin piti, ettei se kadonnut aikoinaan kokonaan maastamme. Laulujoutsen metsästettiin 1900-luvun alkupuoliskolla Suomessa lähes sukupuuttoon, mutta nykyään niitä elää maassamme arviolta 10 000 paria.

Joutsenet ovat pariuskollisia lintuja ja solmivat yleensä elämänmittaisen liiton. Seteliin onkin ikuistettu tämän vuoksi joutsenpari. Setelissä näkyy myös lentäviä joutsenia, aivan kuten Suomen 1 euron rahassakin. 

Suomen vuoden 2019 nollaseteli: Metsiemme kätköissä viihtyvä ilves

  • Aiheena komea kissaeläimemme ilves
  • Ylistys suomalaiselle luonnolle
  • Painosmäärä vain 5 000 kappaletta

Vain harva on onnistunut näkemään ilveksen luonnossa. Ihmistä välttelevä ilves viihtyy hyvin maamme laajoissa metsissä ja liikkuu yleensä hämärän ja yön aikaan. Ilveksiä arvioidaan olevan Suomessa noin 2 300–2 500 yksilöä.

Nyt tämä maamme ainoa luonnonvarainen kissaeläin on päässyt nollaseteliin. Seteliin on ikuistettu ilves tunnusomaisine tupsukorvineen kaunis järvimaisema taustallaan. Setelissä on lisäksi eläimen nimi sekä suomeksi että latinaksi.

Suomen vuoden 2019 nollaseteli: Suurin nisäkkäämme hirvi

  • Metsiemme kruunupää omassa setelissään
  • Suosittu suomalainen keräilykappale
  • Valmistusmäärä vain 5 000 kappaletta

Moni meistä on nähnyt hirven ilta- tai aamuhämärässä. Hirvi on nykyään elinvoimainen laji, mutta vähältä piti, ettei se hävinnyt Suomesta 1900-luvun alussa liiallisen metsästyksen takia.  Nykyään näitä kookkaita sarvipäitä arvioidaan elävän Suomen metsissä yli 100 000 yksilöä.

Seteliin on ikuistettu eteenpäin asteleva hirvi komeine sarvineen. Setelissä on lisäksi Suomen luontoon viittaava teksti SUOMI-FINLAND WILD NATURE sekä hirven latinankielinen nimi Alces alces. Nollasetelin kääntöpuolella on kuuluisia eurooppalaisia monumentteja.

Suomen vuoden 2019 nollaseteli: Ilmojen valtias maakotka

  • Arvokas muistutus Suomessa uhanalaisesta maakotkasta
  • Kysytty kotimainen keräilykappale
  • Valmistusmäärä vain 5 000 kappaletta

Suomalaista luontoa esittelevät nollasetelit ovat hyvin suosittuja. Rakkaasta luonnostamme riittää onneksi seteleiden aiheita – tällä kertaa oman setelinsä on saanut komea maakotka. Maakotka on maassamme uhanalainen lintu, sillä niitä on tapettu aikoinaan runsaasti. Maakotkia arvioidaan elävän Suomessa noin 300–400 paria.

Nollaseteliin on ikuistettu kookas lentävä maakotka, jonka ympärillä on kaksitoista Euroopan unioniin viittaavaa tähteä. Setelissä on lisäksi maakotkan nimi suomeksi, englanniksi (golden eagle) ja latinaksi (aquila chrysaetos). 

Suomen vuoden 2019 nollaseteli: Olavinlinna

  • Tuttu maamerkki, Olavinlinna nollasetelissä
  • Euroopan pohjoisin keskiaikainen kivilinna
  • Savonlinnan oopperajuhlien näyttämö

Ritareiden suojelijan, Pyhän Olavin mukaan nimetty Olavinlinna sijaitsee Savonlinnan keskustassa, pienessä kalliosaaressa Kyrönsalmen keskellä. Rakennustyöt käynnisti Eerik Akselinpoika Tott (1475), jonka sukuvaakuna on ikuistettu Kirkkotornin ulkomuuriin (näkyy myös nollasetelissä). Puolustuslinnan tarkoitus oli vakiinnuttaa Ruotsin valtaa alueilla, joita Moskovan ruhtinaskunta piti ominaan. Muurarit palkattiin Tallinasta ja muihin töihin pakotettiin lähiseudun asukkaita.

Suomen sodan rajamuutosten jälkeen (1809) Olavinlinna toimi mm. kasarmina, vankilana ja varastona. Linnan restaurointi aloitettiin 1800-luvun lopulla ja siitä tehtiin muinaismuistona suojeltu kohde. Vuosina 1961–75 suoritettiin laajamittaiset entistämistyöt. Jatkuvaa kunnostamista vaativa linna palvelee nyt kansainvälisesti suosittuna matkailukohteena ja vuotuisten oopperajuhlien näyttämönä.

Suomen vuoden 2018 nollaseteli: Minna Canth ja Kuopio

  • Aiheena rakastettu Minna Canth
  • Painosmäärä vain 5 000 kappaletta
  • Hieno kunnianosoitus tälle kuuluisalle kirjailijalle ja tasa-arvon puolustajalle! 

Minna Canthia (1844–1897) pidetään Suomen ensimmäisenä merkittävänä naiskirjailijana. Hän nosti teoksillaan rohkeasti esiin yhteiskunnallisia epäkohtia ja moderneja ajatuksia puolustaen tasa-arvoa. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat muun muassa Anna Liisa, Papin perhe ja Työmiehen vaimo.

Kuopiota kutsutaan Minna Canthin kaupungiksi, sillä hän asui siellä merkittävän osan elämästään. Nollaseteliin on ikuistettu Canthin muotokuva sekä Kuopion torin laidalla sijaitseva komea kaupungintalo. 

Espanjalaisia nollaseteleitä

Espanjan vuoden 2018 nollaseteli: Sissijohtaja Che Guevara

  • Che Guevaraa kunnioittava nollaseteli
  • Kuvituksena ikoninen valokuva
  • Julkaistu Guevaran 90-vuotisjuhlavuoden kunniaksi
  • Ympäri maailman kysytty keräilykappale

Ernesto ”Che” Guevara (1928–1967) on kuuluisa vallankumouksellinen sissijohtaja, joka halusi vapauttaa Latinalaisen Amerikan maat Yhdysvaltojen vallan alta. Hän oli osa Fidel Castron johtamaa sissiliikettä, joka nousi Kuubassa valtaan vuonna 1959. Guevara yritti toteuttaa vallankumouksia myös muissa maissa, mutta joutui Bolivian armeijan vangiksi menehtyen vain 39-vuotiaana.

Vuonna 1960 Havannassa tapahtui suuri räjähdys, jossa menehtyi 136 ihmistä. Guevara osallistui tapahtuman muistotilaisuuteen. Paikalla oli myös kuubalainen valokuvaaja Alberto Korda, joka otti tuolloin Guevarasta ikimuistoisen valokuvan. Kyseinen valokuva on ikuistettu Espanjan nollaseteliin.

Espanjan vuoden 2018 nollaseteli: Parque Warner Madrid

  • Suositun Praque Warner -teemapuiston oma seteli
  • Kuvituksena maailmankuulu Superman lentämässä apuun
  • Valmistusmäärä 10 000 kappaletta

Espanjan pääkaupungissa Madridissa vierailevien kannattaa suunnata Parque Warneriin. Tässä vuonna 2002 avautuneessa Warner Bros. studion teemapuistossa riittää nähtävää ja koettavaa: puisto on jaettu viiteen teema-alueeseen, joiden aiheiksi ovat päässeet muun muassa supersankarit, villi länsi ja Hollywood.

Parque Warner Madridissa kävellessä vastaan saattavat tulla esimerkiksi Marilyn Monroe, Batman, Väiski Vemmelsääri ja Superman eli suomalaisittain Teräsmies, joka on myös ikuistettu puistoa juhlistavaan nollaseteliin. Setelissä on lisäksi vuoristorata muistuttamassa puiston lukuisista huimista huvipuistolaitteista.

Irlantilaisia nollaseteleitä

Irlannin vuoden 2019 nollaseteli: Ylistys Irlannille

  • Vihreän saaren setelitaidetta
  • Irlannin rakkaat symbolit yhdessä setelissä
  • Valmistusmäärä vain 10 000 kappaletta
  • Kelttiläisen uskomuksen mukaan kaikki tärkeä tulee aina kolme kerrallaan – aivan kuten nämä setelitkin!

Irlantilaisten suuri rakkaus kotimaataan kohtaan näkyy maan julkaisemissa nollaseteleissä. Tämä seteli ei ole poikkeus, sillä siihen on ikuistettu useita Irlannin symboleita, jotka tunnetaan ympäri maailman!

Setelistä löytyvät Irlannin kartta ja kelttiläinen harppu, joka esiintyy myös maan euromääräisissä metallirahoissa. Apilanlehdet viittaavat Irlannin suojeluspyhimykseen Pyhään Patrickiin, kun taas kelttiläinen solmu (Trinity Knot) symboloi ikuista henkistä elämää, jolla ei ole alkua tai loppua. Irlannin nimi on kirjoitettu seteliin iirin kielellä (Éire).

Irlannin vuoden 2019 nollaseteli: Ylistys Irlannille

  • Inspiraationa Irlannin hienoimmat nähtävyydet.
  • Monipuolinen kuvitus: viisi aihetta yhdessä setelissä.
  • Valmistusmäärä 10 000 kappaletta.

Eri maiden on helppo esitellä parhaita puoliaan nollaseteleiden avulla. Irlanti on kerännyt vuoden 2019 nollaseteliinsä useamman kuuluisan nähtävyytensä. Saat siis tämän hienon setelin myötä kerralla aimo annoksen Irlannin taikaa!

Setelistä löytyy kaikkiaan viisi eri kuva-aihetta. Luontoa setelissä edustavat Cliffs of Moherin komeat jyrkänteet sekä Giant’s Causeway, joka on yhteen liittyneistä basattipylväistä koostuva kalliomuodostelma. Rakennustaide pääsee esille keskiaikaisen Blarneyn linnan ja perinteisen irlantilaisen pyöreän tornin kautta. Setelissä on lisäksi historiallinen kelttiläinen risti.


Italialaisia nollaseteleitä

Italian vuoden 2019 nollaseteli: Rooman komea Colosseum

Colosseum-nollaseteli

  • Upea nollaseteli ikuisesta Roomasta
  • Aiheena yksi kaupungin kuuluisimpia nähtävyyksiä, Colosseum
  • Suosittu keräilykappale ympäri maailman

Rooma tunnetaan ”ikuisena kaupunkina”, sillä sen perustamisesta on ehtinyt kulua jo lähes 3 000 vuotta. Antiikin aikaan se oli Euroopan mahtavimpia kaupunkeja ja vaikutusvaltaisen Rooman keisarikunnan keskus. Keisarikunnan aika näkyy edelleen hienolla tavalla Rooman katukuvassa.

Eräs Rooman rakastetuimpia rakennuksia on Colosseum, joka on antiikin aikainen amfiteatteri. Colosseumin rakentaminen alkoi keisari Vespaniuksen aikaan 70-luvun alussa ja rakennus valmistui hänen seuraajansa Tituksen kaudella vuonna 80. Enää ei Colosseumilla gladiaattoriotteluita nähdä, mutta rakennus on saanut oman nollasetelin!

Ranskalaisia nollaseteleitä

Ranskan vuoden 2018 nollaseteli: Napoleon Bonaparte

  • Kuuluisa Napoleon I nollasetelissä
  • Julkaisijana Musée de l’Armée (sotamuseo)
  • Kuvassa keisaripatsas Invalidikirkon sisäpihalta

Korsikalla vuonna 1769 syntynyt Napoleone di Buonaparte hallitsi Ranskaa keisari Napoleon I:n nimellä vuosina 1804–14 ja 1815. Hänen valtakuntansa oli Euroopan suurin sitten Rooman valtakunnan. Tappiollisen Waterloon taistelun jälkeen vuonna 1815 Napoleon karkotettiin Saint Helenan saarelle, jossa hän kuoli vuonna 1821.

Lähellä Eiffel-tornia sijaitseva Hôtel des Invalides tunnetaan Suomessa Invalidikirkkona. Ludvig XIV käynnisti kompleksin rakentamisen jo vuonna 1670. Tilat suunniteltiin sotaveteraanien vanhainkodiksi ja sairaalaksi. Nykyisin tiloissa on myös sotahistoriallisia museoita, muistomerkkejä ja kuuluisuuksien hautoja (Napoleonin hauta mukaan lukien). 

Ranskan vuoden 2018 nollaseteli: Vienosti hymyilevä Mona Lisa

  • Leonardo da Vincin ikoninen Mona Lisa nollasetelissä
  • Setelitaidetta hienoimmillaan
  • Painosmäärä vain 5 000 kappaletta

Leonardo da Vincin luoma Mona Lisa on todellinen maalaustaiteen mestariteos. Italialaissyntyinen da Vinci aloitti tämän salaperäisesti hymyilevää naista kuvaavan teoksen maalaamisen noin vuonna 1503 ja otti sen myöhemmin mukaansa muuttaessaan Ranskaan. Da Vinci menehtyi Ranskassa vuonna 1519.

Mona Lisa sijaitsee nykyään Pariisissa Louvren taidemuseossa. Nollaseteliin on ikuistettu osa maalauksesta sekä sen ranskankielinen nimi La Joconde. Setelissä on myös Leonardo da Vincin kuuluisan asuinlinnan, Clos Lucén, ranskankielinen nimi.

Ranskan vuoden 2018 nollaseteli: Varjoaan nopeammin ampuva Lucky Luke

  • Suomessakin tuttu Lucky Luke omassa setelissään
  • Sarjakuvafanien suosikkiseteli
  • Kuvituksena sarjakuvan keskeisimmät hahmot
  • Hieno osoitus nollaseteleiden monipuolisuudesta!

Lännentarinoiden ystävät ovat saaneet nauttia Lucky Luken seikkailuista jo vuodesta 1946 lähtien. Tämän oikeudenmukaisuutta puolustavan yksinäisen cowboyn ”isä” on belgialainen sarjakuvataiteilija Morris eli Maurice de Bevere (1923–2001), joka tosin loi kuuluisimmat Lucky Luke -tarinat yhdessä ranskalaisen René Goscinnyn kanssa. 

Lucky Luke on ikuistettu nollaseteliin monien muiden sarjakuvassa esiintyvien hahmojen kanssa. Heihin kuuluvat muun muassa hänen hevosensa Jolly Jumper, Daltonin veljekset sekä koira nimeltä Rantanplan, jonka varjonkin kerrotaan olevan sitä viisaampi.

Saksalaisia nollaseteleitä

Saksan vuoden 2018 nollaseteli: Paavi Johannes Paavali II

  • Kaivattu Johannes Paavali II nollasetelissä
  • Julkaistu hänen paaviksi nousunsa 40-vuotismuistovuonna
  • Ympäri maailman tavoiteltu keräilykappale
  • Valmistusmäärä vain 10 000 kappaletta

Karol Józef Wojtyłan eli Johannes Paavali II sai kunnian olla ensimmäinen puolalainen paavi. Hän oli myös ensimmäinen syntyperältään ei-italialainen paavi yli 450 vuoteen. Johannes Paavali II valittiin tähän arvostettuun virkaan vuonna 1978, jolloin hän oli vasta 58-vuotias. Hän matkusteli paljon vieraillen myös Suomessa. Johannes Paavali II menehtyi vuonna 2005.

Pyhimykseksi juhlistettu Johannes Paavali II on ikuistettu Saksan nollaseteliin lempeästi hymyilevänä. Hän pitelee kädessään paavinsauvaa, jonka päässä on krusifiksi.

Saksan vuoden 2018 nollaseteli: Fyysikko Albert Einstein

  • Kuuluisa Albert Einstein omassa setelissään
  • Ikoninen valokuva
  • Ympäri maailman tunnettu aihe
  • Todellinen katseenkiinnittäjä Nollasetelit-kokoelmaasi!

Saksalainen fyysikko Albert Einstein (1879–1955) on kiistatta maailman kuuluisimpia tiedemiehiä. Einstein tunnetaan suhteellisuusteorian luojana, minkä lisäksi hän vaikutti muun muassa kvanttimekaniikan ja kosmologian kehitykseen. Einstein sai arvostetun Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1921.

Einsteinille omistettuun Saksan nollaseteliin on ikuistettu legendaarinen valokuva, jossa hän näyttää leikkisästi kieltä. Arthur Sassen otti kyseisen kuvan Einsteinin 72-vuotissyntymäpäivänä.


Venäläisiä nollaseteleitä

Venäjän vuoden 2019 nollaseteli: Keisariajan pääkaupunki Pietari

Pietari-nollaseteli

  • Kuvituksena loistokkaasti koristeltu Verikirkko
  • Setelin nimellisarvo on 0 euroa, vaikka Venäjä ei kuulu euromaihin
  • Kysytty keräilykappale niin Venäjällä kuin muuallakin maailmassa

Pietari on Venäjän toiseksi suurin kaupunki. Se on nimetty Pietari I Suuren (vallassa 1682–1725) mukaan, joka perusti paitsi tämän kauniin kaupungin, myös Venäjän keisarikunnan. Pietari toimi aikanaan keisarikunnan pääkaupunkina.

Pietarin historiallinen keskusta on osa Unescon maailmanperintöluetteloa. Yksi alueen kuuluisimpia rakennuksia on nollaseteliin ikuistettu Kristuksen ylösnousemuksen katedraali, joka tunnetaan myös Verikirkkona. Kirkko on rakennettu paikalle, jossa Suomelle myötämielinen keisari Aleksanteri II murhattiin vuonna 1881. 

Yhdysvaltalaisia nollaseteleitä

Yhdysvaltojen vuoden 2019 nollaseteli: New York, New York!

  • Euroseteli Yhdysvalloista
  • Kuvituksena Vapaudenpatsas ja New Yorkin ikoninen siluetti
  • Huomiota herättävä keräilykappale
  • Hieno osoitus nollaseteleiden suuresta suosiosta!

Frank Sinatrakin sen tiesi: karismaattinen New York on monen unelmakaupunki. Nyt tämä legendaarinen Iso Omena on saanut oman setelin, jonka nimellisarvo ei tosin ole 0 dollaria, vaan 0 euroa!

Setelin etualalla on Ranskan lahja Yhdysvalloille, kuuluisa Vapaudenpatsas, joka julkaistiin lokakuussa 1886. Vapaudenpatsas toivotti aikanaan lukuisat siirtolaiset tervetulleiksi Yhdysvaltoihin, sillä se sijaitsee laivaväylän vieressä. Patsaan taustalla näkyy komea maisema, jossa yksi rakennus on ylitse muiden – kyseessä on maailman korkeimpiin rakennuksiin kuuluva One World Trade Center, joka otettiin käyttöön vuonna 2014.

Seuraa meitä

Facebook Instagram YouTube