Blogi - Suomen MonetaSuomen Moneta – keräilijän kumppani, rahojen ja mitaleiden asiantuntija

-A A+

Kirjaudu

Tervetuloa

Google 4.3/5
010 80 80 40
Ostoskorisi on tyhjä.

Ajankohtaisasiaa, uutisia esimerkiksi Suomen Monetasta, tietoa tuoteuutuuksista, historiaa – kaikkea tätä ja paljon muuta löydät blogi-julkaisuistamme.

Kollaasi Paavo Nurmi
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Paavo Nurmen uroteoista Pariisin olympialaisissa 1924. Juoksijalegendan saavutuksia kunnioitetaan niin Pariisissa kuin meillä Suomessa monissa eri tapahtumissa ja tuotteissa. Kokosimme juoksijalegendasta kaksitoista faktaa kahdentoista olympiamitalin kunniaksi.

Lähde: SA-kuva. Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivät.
Suomen liput liehuvat perjantaina puolustusvoimain lippujuhlan kunniaksi. Juhlaa on vietetty kesäkuun 4. päivänä aina vuodesta 1942 lähtien, jolloin ylipäällikkö Mannerheim täytti 75 vuotta.

Suomessa julkaistut jääkiekko-juhlarahat 1982-2022
Pian alkaa taas hurja taisto jääkiekon MM-kullasta ja Suomen maajoukkue Suomen Leijonat kerää kotikatsomoihin miljoonayleisön. Tiesitkö, että Suomessa on julkaistu useita jääkiekkoaiheisia juhlarahoja – jo yhteensä kuusi erilaista!

Vuoden 2021 kultaraha ja sen kipsimalli
Vuoden 2021 ensimmäisen juhlarahan aiheena on Journalismi ja avoin tiedonvälitys suomalaisen kansanvallan tukena . Nimellisarvoltaan 100 euron kultaraha kunnioittaa Suomen Journalistiliiton 100-vuotisjuhlavuotta. Liiton erityistehtävänä on puolustaa journalismia ja sen eettisiä sääntöjä sekä edistää sananvapautta.

Tove Janssonia kunnioittavat juhlarahat
Suomalaisnaisia on ikuistettu rahoihin melko vähän. Yksi on kuitenkin saanut peräti neljä omaa rahaa.

Aino-taru kuvattuna 2017 julkaistuun rahaan
” Koko syksyn olen työkseni järjestänyt aika joukon suomalaisia runoja Kalevala-nimiseksi kertomarunoksi. ” Elias Lönnrot, 1834

Suomalaisia 2 euron erikoisrahoja
Joko Sinä keräilet erikoiseuroja? Onko kokoelmiisi kertynyt erityisiä helmiä tai ylivoimaisia suosikkeja?

Himmelin olennaisin piirre on sen monikerroksinen rakenne
Nyt on jälleen aika kaivaa esiin perinteiset joulukoristeet. Niistä kattoon ripustettava olkihimmeli lienee yksi vanhimmista. Mutta onko himmeli sittenkään kaikille tuttu?

Tuntematon sotilas -elokuvan tekijöitä ryhmäkuvassa
Itsenäisyyspäivään kuuluu monia perinteitä, kuten kunniamerkkien jako, kynttilöiden poltto, Linnan juhlat ja tietenkin klassikkoelokuva: Tuntematon sotilas.

Mannerheim-risti kunniamerkit
Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12. muistetaan jälleen ansioituneita suomalaisia kunniamerkeillä – mutta miten sellaisen voi saada?


Seuraa meitä

Facebook Instagram YouTube